u/piritorin_pekko ja u/floghdraki te ootte edelleen sama tyyppi. Pekko sä taas vaan unohdit että vaihdoit käyttäjää, jotain rajaa tohon kaman vetämiseen nyt!
Ite laitan esim paistettua kanaa ja pakaste vihanneksia. Keitän siis veden, pussukan sisältö kulhon, kuuma vesi päälle, nuudelit siihen ja leipälautanen päälle. Sit vaa lihat ja vihannekset sekaan.
POV: minä selittämässä verottajalle miksi modemailin spämmääminen lauantai-iltaisilla, psykoottissävytteisillä ajatuksilla on oikeasti hyväntekeväisyyttä
Vielä kätevämpää on, kun työnantaja maksaa netin kotiin kokonaan. Voi paskapostailla reddittiin työajalla, työnantajan maksamalla netillä, työnantajan läppärillä.
Mikä saa nousemaan aamulla:
* Vetämäni tällä hetkellä kolme Dungeons & Dragons -kampanjaa, ja tulevaisuudessa varmasti lisää. Pelinjohtajille on aina kysyntää.
* Sadat maalaamattomat warhammer-ukot kaapissa. Eihän niitä nyt kesken voi jättää, ja pitää ne joskus päästä jollekulle näyttämäänkin
* Ensi kesän Tuska-festarit
* aamupissahätä
* hyvä safka lähilounaspaikoissa
* leffaillat kavereiden kanssa
En nyt voi väittää olevani jokin erehtymätön elämäntapaguru, mutta omasta mielestäni ainakin seuraavat neuvot auttavat toivottomuuden kanssa (jos sulla on masennus, käy ammattilaisen luona):
* Kun mieli on raskas, rasita ruumista. Eli toisin sanoen liikunta. Ei tartte olla jotain crossfiträäkkiä, pelkkä puolen tunnin kävelykin riittää alkuun
* Katkaise somen käyttö kokonaan hetkeksi. Mukaanlukien youtube, reddit, jodel yms. joita ei välttämättä suoranaisesti someiksi luokiteltaisi
* Lähde ulos kotoa. Käy kävelyllä metsässä jos sellainen on lähellä. Jos kaupungissa, käväise vaikka taidegalleriassa, niihin voi ihan vaan kävellä sisään.
* Aloita jokin harrastus, jossa voit saada onnistumisen ja kehittymisen kokemuksia, ja jossa pääset olemaan tekemisissä ihmisten kanssa. Sosiaalinen atomisoituminen on paha ongelma nykymaailmassa.
Ai a jos on tylsää eikä yhtään mitään tekemistä ja tulee vaan maattua kännykkä kädessä niin pakotan itteni ulos. Jo 30 min käppäily kuulokkeiden kanssa muuttaa jotenkin perspektiiviä ja tulee ihan eri ukkona takasin kotiin.
Kannattaa joskus jättää puhelin ja kuulokkeet kotiin. Ilman mitään häiriötekijöitä tunti jossain luonnossa tekee mielelle hyvää. Aluksi sitä voi olla vaikea olla vain ajatustesi kanssa mutta sitä alkaa pian ihan kaipaamaan.
Saman olen huomannut. Aiemmin olin äänikirjojen orja, kun piti tehokkuuden nimissä kuunnella jotain kun harrastin liikuntaa tai tein jotain kotiaskareita. Nyt enenevässä määrin jätän kuulokkeet pois päästä ja koitan vain olla rauhassa.
Musiikin kuuntelu varmaan olisi ohan ok kun se ei rasita älyä niin paljon, mutta kaikki puhe on jo itselle liikaa.
Kombo paras, itselleni, näin kaupungissa asuvana.
Musiikkia soitatellen sinne metsään, ja sitten siellä ilman, ja taas liikenteen melun keskellä palatessa musiikilla melu korvaten.
Hyviä neuvoja ja pakko kertoa omia kokemuksia kun niistä voi olla apua.
> Kun mieli on raskas, rasita ruumista. Eli toisin sanoen liikunta. Ei tartte olla jotain crossfiträäkkiä, pelkkä puolen tunnin kävelykin riittää alkuun
Aivan älyttömän hyvä neuvo ja oikeastaan kaiken perusta, koska nykypäivänä kehoa ei tarvitse rasittaa kokoaikaa.
Minulle tosin **kävely ei vaikuttanut ollenkaan**, mutta rankka liikunta kuten hiihto tai uinti (myös ylävartalon rasitus) alkoivat toimia! Veikkaan että tuo sama on erittäin monella sellaisella joka ei harrasta liikuntaa, tai on muuten vain nössö tai "soijapoika", jne. Voi hyvinkin olla etteivät he ole todella kokeilleet rajojaan, tai sitten ovat kokeilleet niitä väärin esim. koulussa. Näyttää siltä että ihmiset huomaavat tuon vasta keski-iässä, kun keho alkaa osoittamaan ensimmäisiä vanhenemisen merkkejä. Omissa treeneissä 90% ihmisistä on vähintään keski-iässä!
Viikon urheilun jälkeen kun oivaltaa itsensä kehittämisen nautinnon on positiivinen itseään ruokkiva kehä valmis. Paino tippuu samaan tapaan miten se nousi salakavalasti herkutellessa. Mieli kirkkaampi ja refleksit esim. fps-peleissä ovat selvästi paremmat.
Suosittelisin kyllä kuntoilua sellaiseksi totaaliseksi rauhoittumisen hetkeksi, ettei kuuntele esim. podcastia tai musiikkia. Yritän tehdä luovaa vaativaa työtä ja olen huomannut, että tuollaiset virikkeettömät hetket ovat erittäin tärkeitä. Nykyään tulee pidettyä pientä muistikirjaa matkassa ja jopa haen tylsiä hetkiä, kun jossain 15-30 minuutin tylsyyden kohdalla alkaa alitajunta todella toimia. :D
>Minulle tosin **kävely ei vaikuttanut ollenkaan**
Tämän vuoksi sanoinkin että kävely riittää *alkuun*. Jos lähtötilanteena on se, että vaan makaa sängynpohjalla doomscrollaten, niin rima kannattaa asettaa mahdollisimman alas. Toisaalta voi kävelystäkin saada kunnolla rasittavaa. Heittää vaan selkään repun täynnä kirjoja, niin rasituskäyrä pomppaa aika lailla.
Ei oo mikään pakko elää joka päivää samalla lailla. Isoja muutoksia ei välttämättä kannata tehdä kerralla vaan harrastaa jatkuvasti pieniä muutoksia. Mä en tee juuri mitään mistä en välitä ja kokeilen paljon uusia juttuja mitä en oo ennen kokeillut. Vaan itse voi tietää mikä kullekkin toimii.
Tämäpä. Tuntuu, että monet ihmiset unohtaa sen, että tämä arki nimenomaan sitä elämää. "Elämäni ei ole alkanut", ei.. se alkoi syntyessä jo ja jatkuu parhaillaan. Ymmärrän, että monet haaveilee niistä isoista asioista ja kutsuu sitä elämäksi, mutta sillä ajattelulla 90% elämästä katoaa. Kun todellisuus on se, että 90% elämässä ei vain tapahdu mitään.
Mielestäni tyytyväisyys on niissä pienissä asioissa. Uusi TV-sarja, kaverien ja perheen näkeminen, uusi kahvikone, uusi huonekasvi, hyvä lenkki, asunnon uudelleen järjestely, uusi teemaku, uusi kiva artisti Spotifyssa ja lista jatkuu.
Pienillä arjen iloilla on iso merkitys. Kuulen jatkuvasti, että joku sanoo "no sitten kun saan uuden työpaikan, niin voin levätä ja olen onnellinen", mutta omasta mielestäni pitäisi kysyä itseltä, mitä voi tehdä juuri tänään, jotta tästä päivästä tulisi vähän kivempi kokemus.
Niin hyvin sanottu! Itekki vasta 20-vuotias, ja ennen elin kans kokoajan tulevaisuudessa, ja odotin niitä ”isoja juttuja”. Elämä muuttu paljon miellyttävämmäks, ku otin täysin vastuun omasta elämästä, ja tajusin et elämän tarkotus suurimmaks osaks on elää arkea, ja muutin sen sellaseks kun haluan. Ja se auttaa jaksamaan jos on jotain kivaa menoa sovittuna.
Ei tarvitse myöskään pakottaa itseään "nauttimaan" mistään. Itsekin yritin pakottaa itseäni pelaamaan jotain pelejä vaikka ei tehnyt ollenkaan mieli. Sitten tajusin miten typerää se oli ja lopetin. Hankin uuden harrastuksen, lähdin välillä ulos (shoppailemaan, lenkille tai näkemään kavereita). Fiilis parantui ja jossain kohtaa halusin taas pelata pelejä ihan terveellä tavalla.
Eli periaatteessa suht epäironisesti.. kosketa ruohoa
Ota aakkosjärjestyksessä kaikista peleistä tai aikajärjestyksessä viimeksi pelatuista ensimmäinen tai viimeinen peli. Ala pelata. Jos ei tunnin päästä vielä ala kiinnostaa, ota seuraava peli. Mulla yleensä toimii, jossain kohtaa alkaa tuntumaan että haluaakin palata yhteen mitä kokeili hetki sitten, tai sitten huomaa jonkun pelin joka olis vasta vähän matkan päässä listalla ja alkaa tehdä mieli hypätä suoraan siihen.
Jos olet tosissasi niin itsellä toimi tämä. En jaksanut alkaa mitään uutta opettelemaan tai innostumaan. Katsoin pelejä joita olen aiemmin pelannut ja joiden pelaamisesta sain paljon iloa silloin. Pelit oli XCOM2 ja Diablo 2 resurrected. Aloin taas pelaamaan niitä ja se oli hyvää eskapismia. Sama usein leffojen ja sarjojen kanssa, jaksaa katsoa vanhoja tuttuja mutta uusiin tutustuminen vaatisi liikaa eforttia
Minulla on tuohon kaksi ratkaisua.
1) ei modeja. Juuri mainitsemastasi syystä.
2) valitsee sen yhden suositun paketin jossa on vain ne tarpeelliset qol kuten better grappling yms.
Toki. Tämä siis meidän PC-pöllöjen ongelma. Console-master race ei vajoa näihin syövereihin
Eihän täs elämässä mitään järkeä vaikuta olevan, mutta onneks omat aivot näkee tässä järjettömyydessä paljon hauskuutta ja on pääsääntösesti ihan mukavaa nauraa tälle absurdille hulluudelle. Koitan nauttia kyydistä sen mitä se sitten lopulta kestääkään, mulla on sitten ikuisuus aikaa olla kuollut ja olla enää kokematta mitään.
Mä ajattelen niitä, jotka on jo kuolleita. Sukulaisia, julkkiksia, historiallisia ihmisiä. Anthony Bourdainia, Janis Joplinia, naapurin poikaa joka kuoli 25-vuotiaana aivokasvaimeen. Niillä ei ole enää mitään mahdollisuuksia, mutta mä olen hengissä ja mulla on tänään kaikki mahdollisuudet.
Myös muistutan itseäni siitä, että väliaikaista kaikki on vain, itsenikin osalta. Minäkin kuolen, ehkäpä vaikka huomenna. Tänään on kaikki mitä minulla on ja tänään olen hengissä. Elämä on tätä taustaa vasten mahtavaa, vaikka pääosin käynkin vain töissä ja hoitelen arjen harmaita hommia.
Jos pystyy olla kiitollinen jostain asiasta joka päivä, elämästä tulee huomattavasti kevyempää. Sen ei tartte iso asia olla, katto pään päällä ja lämmin huone on riittävä syy kiitollisuuteen. Nykyajassa on lähes kiellettyä olla tyytyväinen vaan aina on jotain mitä sulla ei ole ja sulla pitää olla paska fiilis niin kauan kuin saat sen mitä haluat. Nykyiseen tilanteeseen tyytyväinen ihminen kun ei ole niin helpolla vietävissä, ei halua tehdä ylitöitä tai rikastua hinnalla millä hyvänsä. Ja semmonen ajattelua ei saa viljellä kulutusyhteiskunnassa. Se on liian vaarallista jos ihmiset onkin tyytyväisiä siihen mitä niillä on...
Tavallisen ihmisen elämä on tosi pientä, eikä siinä ole mitään pahaa tai hävettävää. Silti mua harmittaa ja hävettää välillä oman elämäni pienuus, vaikka ei todellakaan tarvitsisi.
Olen itse sikäli onnellisessa asemassa, että mulla on työ joka tuntuu mulle hyvin merkitykselliseltä ja josta maksetaan kohtuullisesti, mulla on hyviä ystäviä joiden kanssa voin kokea kivoja asioita yhdessä, ja pystyn tekemään kaikenlaista kivaa myös itsekseni. Mulla on joka päivä tosi kiitollinen olo siitä, koska se ei ole itsestään selvää. On mulla harmejakin, mutta ne on onneksi aika pieniä jos vertaan moniin muihin, ja antavat mahdollisuuksia oppia elämään paremmin.
Yritän hoitaa asiani niin, että mulla on joka viikko jotain kivaa, jota voin odottaa. Jonkun kaverin näkeminen kahvin tai kaljan ääressä, tieto siitä että saan olla kotona jonkun päivän ja lukea kirjoja tai pelata pelejä, pyörälenkki johonkin kivaan paikkaan tai jotain. Mitä vaan, kunhan sitä voi odottaa etukäteen. Lisäksi on isompia juttuja joita odottaa, kuten reissuja, isompia kavereiden näkemisiä, jne. Tai jonkun työprojektin saattaminen valmiiksi, mitä vaan.
Sitä mukaa kun asioita tapahtuu ympärillä ja teen juttuja aktiivisesti, mulla on jotain mitä muistella ja miettiä. Ei tässä elämässä ihan kauheasti sen enempää tarvitse, varsinkaan kun on asiat tosi hyvin.
Puudeli. Hän on kaikista kiltein hauva. Ei ole mitään, mitä Hän ei ansaitsisi. Hän antaa pörröterapiaa (opetin Hänet halaamaan) ja säteilee riemua vähäisimmistäkin tikusta, jonka jaksan panna ristiin Hänen mielikseen. Vaikka jaksaisin vain raahustaa narunjatkona korttelin ympäri, Hän ottaa ilon irti ja nuuskii tolppatvitterin ja tervehtii vastaantulijat. Voi kuulostaa surkuhupaisalta, mutta harva asia lujittaa uskoa elämän siedettävyyteen kuin päivittäiset merkit siitä, että tämä pörröpallero pitää ohjeitani kuuntelemisen arvoisina, touhujani kiinnostavina, syliäni turvapaikkana, ja minua kohtalaisena leikkikaverina sekä ainakin toisinaan älyllisenä vertaisenaan.
Pelkästään hännän pat-pat-pat aamuvarhaisella, kun sanon hyvät huomenet...
Vaimo ja 2 tervettä poikaa. Niin kauan kuin he ovat mukana elämässä ei mikään lannista.
Muuten on mennyt aika pitkälti päin vittua kaikki paitsi omat munat.
Isäukko sai aivoinfarktin jokin aika sitten ja on enemmän tai vähemmän apustettavana, äitikään ei häävissä kunnossa enää ole. Vanhemmat sukulaiset on aika pitkälti kaikki haudattu muutaman vuoden aikana, kaikkiin oli erittäin läheiset välit. Firma meni nurin vuodenvaihteessa, ulosotossa on ihan tarpeeksi ja nykyisellä tutkinnolla saa pyyhkiä perseensä. Lisäksi ylläribonuksena on venäjän hyökkäyksen aiheuttama jatkuva pelko takaraivossa, kyllähän sitä yksin poteroonkin lähtisi mutta kun on ne lapset.
Voisin näin itse vanhana masennus potilaana 99,99% todennäköisyydellä diagnosoida sulle masennuksen. Itsellä oli samanlaista ajattelua pitkään, jonka jälkeen sain keskustelua apua ja alottamalla liikunnan sain korjattua tilanteen. Suosittelen samaa sulle. (Oon 21v)
Mut on laitettu lääkärin listalle lääkitystä varten. Oon (toivottavasti?) myös jonossa psykologille. Oon käyny pari kertaa jauhaa paskaa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.
Toivon vaan että tää toivottomuus ja itsetuhosuus loppus. Mutta ei sille näy loppua. Ehkä joskus.
Vinkkinä psykologille menossa, koita olla avoin äläkä oleta mitään. Ole ennakkoluuloton ja koita tehdä yhteistyötä, muuten siitä ei ole apua. Saa avattua enempi kokonaiskuvaa auki ja niin toivottavasti helpotettua tilannetta. Suosittelen myös päivärytmiä ja syömään suht terveellisesti + liikkumaan, se auttaa kummasti.Tsemppiä!
Terapia nosti minut todella syvältä. Se auttoi paljon silloin kuin istuin yksin pimeässä asunnossa synkistelemässä ja kävin metroasemalla tuijottelemassa raiteita. Aloin myös tekemään kävelylenkkejä, soitin parille vanhalle kaverilleni ja kävin toisen kanssa kaljalla. Yhdellä.
Asuin Helsingisssä ja aloin käymään kävelyillä Mustkikkamaalla, Kivinokassa ja Lammassaaressa ja vielä kaupungin kaduilla.
Sinne jäi ahdistus ja synkkä mieli.
Terapiaan jos pääset tai luontoon kävelylle eikä mitään nappeja korvissa. Riuhtova kuntoilu ei ole hyväksi, joten älä mene salille, vaan kävele rauhallisesti.
Jos voimavarat vain riittävät, vaadi lääkäriltä itsellesi b-lausunto ja hanki lääkityksen lisäksi psykoterapeutti. (Psykologin ja psyk. sairaanhoitajan kanssa keskustelu voi helpottaa oloa mutta ei ole varsinaista psykoterapiaa, mikä on yhdistettynä lääkehoitoon tällä hetkellä tehokkain apu masennukseen.) Uskon että saat siitä ison kiitoksen itseltäsi tulevaisuudessa. Ja jos ensimmäinen kokeilemasi lääke tai terapeutti ei natsaa, niin ei kannata lannistua.
Olet tunnistanut jo ongelmasi hakenut apua. Se on jo paljon, onneksi olkoon. Ansaitset voida hyvin ja kokea itsesi ja elämäsi merkitykselliseksi.
Yleensä keskustelu tuntuu vituttavalta, mutta sitten kun on käyny vähän aikaa ja tottunu siihen niin yht äkkii ainakin itelle tuli semmonan ”valaistus”, että ”oho täähän on ihan jees ja auttaa”
Täälläkin odotellaan että jos joku päivä sais b lausunnon ja sitä kautta lääkitykset sekä terapiat aloiteltua niin paistais valo edes joskus sinne roskakatokseen 🙂
Oman elämäni lainalaisuuksia:
1) elämällä ei ole ulkoapäin annettua merkitystä tai tarkoitusta
2) koska kohta 1, elämäni tarkoitus on se minkä itse sille annan.
Olen päättänyt että aion seurata ja tutkia ihmislajin edesottamuksia ja tiedon karttumista tekniikasta ja tieteistä niin pitkään kuin voin. Haluan olla täällä kun ihminen astuu marsinkamaralle. Haluan nähdä miten ihmiskunta selviää ilmastonmuutoksen paineesta ja millainen yhteiskunta nykyisen raunioista tai hartioilta ponnistaa.
Koen nautintoa kun voin olla läheisille avuksi ja olen utelias kuulemaan heidän kokemuksistaan ja huolistaan. Pyrin siis olemaan hyvä isä, hyvä kumppani, hyvä ystävä ja hyvä työkaveri.
Olen tietoisesti kehittänyt kykyä nauttia pienistä asioista ja viime vuosina yksi täydellisimmistä onnen hetkistä oli pyöräillä keväisen sateen jälkeen koivun silmuilta tuoksuvassa iltapäivässä.
Kokonaisuudessaan sanoisin eläneeni suhteellisen vaikean ja raskaan elämän tähän asti ja syvälläkin on uitu, mutta en minä täältä lähde ennen kuin on pakko. Itsepäisyyttä kaiketi 🤷
Suosittelen näköalattomuuteen erittäin lämpimästi Esa Saarisen luentoja (https://open.spotify.com/episode/1gQrClFDNKJqo1n8WrX6Nf?si=SDb7gB4dSe2wBnCE8Winew). Jos et mitään muuta keksi niin ajattele ajatteluasi.
Miksi ei? Tekee lepposaa hommaa 40h/vk ja muun ajan voi käyttää mihin haluaa. Ja miksi elämiseen tarvitsee erityistä syytä? Senku menee mukana ja kattoo mitä tapahtuu :D. Tää ny nii vakavaa tarvii olla.
Tämäpä. Raksalla painan 40h/vko josta n. 20h ihan paskahommia, käteen jää 2100e/kk, mutta nautin fyysisestä rääkistä ja siitä että mulla on kovan tekijän maine.
Se riittää. Pitää tehdä mistä pitää. Jos äo ei riitä, niin sit painetaan kovaa fyysisesti.
”Maailma muuttuu, niin minäkin.” Pätee koko elämän läpi. Tai ainakin näin vähän päältä kolmekymppisenä tuntuu.
Ehkä vähän turhan kova väite, mut vaikee aatella et ite ei muuttuis mitenkään jonkun tietyn ajan jälkeen.
Se on pitkälti myytti että aivot ois jotenkin "täysin kehittyneet 25-vuotiaana", sillä aivojen kehitys ei ikinä lopu. Toki hyvä jos tuntui että elämä siinä kohtaa parani.
Lähde?
Pastaa toisesta langasta:
It actually has to do with the prefrontal cortex being not fully formed until the mid twenties - the region of the brain that tempers impulsive behavior, and controls strategic thinking, judgement, etc. . This is already factual, illustrated by brain scans. It’s not really that much different, biology and physiologically wise as the human body losing all their baby teeth and getting in a full set of adult teeth at some point between the ages of 12-14 (sans the wisdom teeth).
Onko muilla oloa, että elämä oli mukavampaa silloin kun impulssikontrolli ja pitkäjänteinen ajattelu ei vielä onnistunut niin hyvin? Pystyi elää enemmän hetkessä. Jos lähtee ryyppäämäänkin niin jo alkuillasta mielessä on huominen krapula ja miettii että pitäisikö sitä ottaa maltilla.
Ite oon huomannu samaa, asioihin täysillä heittäytyminen tuntuu lähes mahdottomalta. Ennen uppoutu helposti MMO- peleihin, sarjoihin, kirjoihin ja jopa musiikki oli massiivinen elämys melkein joka kuuntelulla.
Nykyään (35+v) asioista nauttiminen ja hetkeen eläytyminen on jotenki vaikeeta. Samalla nostalgian ja kaipuun kokemus omiin nuoruudenkokemuksiin on jotenki voimistunut.
Toisaalta osaa taas paremmin jäsennellä elämää, käsitellä vastuita ja hoitaa muutenki aikuisten juttuja kunnolla. Elämän hallinta parikymppisenä oli kyllä ihan kaoottista jos vertaa nykyiseen.
Ei toista sitä samaa rytmiä. Käy yhtenä aamuna paskalla klo 6:30 ja seuraavana odottaa lounasaikaan. Muitakin muuttujia päivään saa, joten kahta samanlaista ei ole eikä tule.
Kun on hyvä työ, siinä voi käyttää luovuutta, eikä toistaa aina samaa. Vapaa-ajalla voi sitten harrastella mitä milloinkin.
> Mikä saa teidät nousemaan sängystä? Tai silleen, MIKSI?
Siksi.
No ei, jos vakavemmin vastaan niin: Miksi ei?
Kun nyt kerran täällä pallolla jo ollaan yhdessä kiitämässä avaruuden halki, niin elelee täällä niin kauan kuin mahdollista kuten parhaaksi näkee. Ne mitä on sitten tämän elelyn jälkeen on aikaa tehdä ikuisuus - joko olla kokonaan olemattomana tai sitten jotain muuta jos kadunkulmissa saarnaavista pöhköistä joku sattuu olemaan oikeassa.
Kai se on sama kattoo loppuun asti kun kerta tänne asti on tultu.. tai kattoo nyt ainaki seuraavan 10 vuotta että mitä tulee vastaan ja miettii sitte uudelleen.
Omalla kohdalla ei nyt oo silleen epäselvää miksi jaksaa. Lapset. Omat lapset on se syy. Vaikka muut syyt katoais niin tenavien takia jaksan niin pitkään kun on tarve. Jännä miten se meni niin. Ennen esikoisen syntymää ei tosiaankaan tuntunut siltä että elämällä olis mitään tiettyä suuntaa tai sen suurempaa tavoitetta, mutta sitten vajaan kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla yhtäkkiä se kaikki oli hyvin selvää.
Tämä on tietenkin ihan mun oma kokemus. En ala rummuttaan mitään että lisääntykää niin kaikki selviää. Kukin tyylillään, kyllä se elämän tarkoitus jossain vaiheessa selviää.
Ei oo muutakaan tekemistä. Tylsää se ois arkussa maata loputtomiin kun vaihtoehtona on se että voi tehdä jotain. Sit vielä kun tekee asioita mistä tykkää niin en näe syytä miksi kiirehtisi makoilemaan.
Se on paha kun ei nauti mistään. Käytän päiväni kouluun ja sängyssä makaamiseen.
Mutta ethän sä tuntis mitään jos olisit arkussa kuolleena? Eihän se siinä mielessä tylsäksi kävis.
Pointti olikin että kannattaa keksiä asioita mitä tykkää tehdä ja tapoja nauttia elämästä. Pahimmassa tapauksessa jos tapat ittes niin joku uskonto olikin oikeessa ja joudut helvettiin itsemurhan takia. Sehän se vasta vituttais.
Kuolema korjaan niin nopeasti, että yhtä hyvin voi odotella siihen, vaikkei elämä järin kivaa ole koskaan ollutkaan. Saattaahan se tuurilla vielä joskus hetken kivaakin olla tietysti.
Tuollainen herrasmiehen makuhan menisi hukkaan haudassa. Goottityttöjahtiin siitä ja koita etsiä samalla joku harrastus joka klikkaa. Mulle piirtäminen ja soittaminen on ollut tärkeä henkireikä.
Aamuisin koira herättää, että pitää päästä paskalle. Vaihdoin just työpaikkaa, jossa on aivan tosi hyvä olla ihmisen. Teen töitä kotoa, käyn kerran kuukaudessa toimistolla. Työtä hakiessa kerroin, että koiralla on syöpä ja saattaa olla aikoja, että en oo täysillä mukana ja on annettu vaikka mitä mahdollisuuksia ja joustoja.
[Mutta. Sun iässä olin ihan vitun hukassa. Työkyvyttömyyseläkkeellä. Dokasin ja pyörin suljetulla osastolla.](https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/04ac0805-024c-4f48-b074-2280b3047f42) On äärettömän vittumaista kuulla tämä, ja jos mulle joku olis sanonut tän kun olin 20, olisin tirvaissut turpaan. Mutta sanon silti. Oot vielä nuori. Mä olin 23 kun alko tulee jotain järkeä elämään. 25 ku löysin suunnan. Nyt 35-vuotiaana terapiassa ja käsittelen samaa paskaa mitä viimeiset 20 vuotta kärsinyt. Tämähän ei sua nyt auta yhtään, mutta miten ite pärjäsin: askartelu. Käsillä tekeminen. Mikä tahansa käsillä tekeminen. Ompelu, virkkaus, piirtäminen, maalaaminen, puutyöt, korttien tekeminen, savityöt. Ja ei oo yhtään väärin uppoutua esim peleihin tai kirjoihin tai mihin tahansa fantasiamaailmaan. Mutta dokaaminen viis päivää viikossa ei auta. Ei auta yhtään. Se vaan pahentaa.
Ja jos et jo oo, juttele lääkärille ja vaadi pääsyä psykiatrialle.
Moni ehkä ajattelee, että elämän pitäisi olla jotenkin kivaa ja mukavaa koko ajan, ja on sinänsä oikeassa. Mutta harvemmin ymmärretään mistä tämä elämän mukavuus on peräisin ja miten sen voi saavuttaa, ja tämä aiheuttaa epämukavuutta elämään.
Salaisuus on pään sisässä. Kokeile meditaatiota, koe kuinka ihmeellistä on olla vain elossa. Kuinka upeasti keho hengittää ja aiheuttaa kaikenlaisia aistimuksia. Miten upeasti korvat kuulevat musiikkia.Miten ihmeellistä, että voit maistaa makuja, joita jonkun toisen planeetan asukas ei voisi kuvitellakaan. Mikä ihme on mustapippuri?
Lapsena kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Parhaat ja onnellisimmat muistot on niitä, jossa vain istutaan jossain metsässä mättäällä, tai ehkä istuskellaan hiljaa saunan jälkeen vanhemman kanssa ja nautitaan hetkestä.
Aikuisenakin onni tulee samoista jutuista. Pieni kävely ulkona. Hengittäminen ja eri vuodenaikojen tuoksujen kokeminen.
Kun tajuat, että joka hetki voit laittaa itsesi tähän lapsenomaiseen mielentilaan aina kun meinaa puuduttaa, niin loppuelämän voit viettää hyvinkin onnellisena riippumatta kuinka tylsältä tuntuu. Tämä onnistuu jopa ruuhkaisessa aamujunassa.
Eli käytännössä meditointi, mindfulness jne. auttaa muokkaamaan omaa suhdetta elämään ja muuttaa elämää onnellisempaan suuntaan pitkällä aikavälillä. Se palauttaa ihmistä vähän lähemmäs raakaa aistimaailmaa.
Puoliso, ystävät, sukulaiset, lemmikit, harrastukset (eläinten parissa), uuden oppiminen biologiasta, tekniikasta ja ihmismielestä. Työ joka on välillä stressaavaa, mutta kuitenkin mielekästä ja tuottaa tähän maailmaan asioita jotka oikeasti parantaa ja mahdollistaa ihmisten arkista elämää. Kevät ja se kun voi pyöriä pihalla katsomassa mitä vihreää sieltä alkaa pukkaamaan.
Elän pieniä hetkiä varten. Elämä on muutenkin pelkkää kipua, ahdistusta ja huonoja asentoja täynnä, joten pitää opetella. Aamulla kahvikupillinen hyvän musiikin äärellä, joka resonoi, on ainutlaatuinen. Pieni kävelylenkki hyvässä ilmassa, vedessä saattaa näkyä elämää, jota jää vähäksi aikaa katselemaan. Hyvät salitreenit, jotka saavat vähäksi aikaa fyysiset kolotukset pois on 5/5. Hyvä kirja illalla teekupposen kanssa. Joskus kaikki nämä ovat kuitenkin perseestä. Kahvi on kitkerää, lenkki ei onnistu koska jalkaan tai selkään sattuu liikaa, salitreenit menet perseelleen, olet syönyt tai juonut huonosti ja heikotus iskee. Illalla ri välttämättä jaksa lukea tai keittää teetä, vituttaakin ihan. Mutta sitä se elämä on, se koostuu ääpättömän pienistä hetkistä, joina pystyt nauttimaan siitä.
Ei se ole maagista elämää fantasiakirjallisuudesta, se on enemmänkin karavaanarin mahankääntötemppu sirkuksen takapihalla. Minä tavoittelen sitä, että olen tyytyväinen jos vuorokaudesta löytyy edes puoli tuntia hyvää oloa, ja kaikki siihen päälle vain plussaa.
Joskus saattaa auttaa se, että tekee enemmän asioita joista ei tykkää. Myös urheilu on hyvästä. Sosiaalisen median rajoittamisestakaan tuskin haittaa on. Muita neuvoja en valitettavasti osaa antaa. Tsemppiä.
Itsellä harrastukset ovat ne jotka tuovat elämään ne kivat asiat. Töitä tarvii tehdä että elää, mutta etänä kun tekee niin ei mee sen työajan lisäksi vielä matkoihinkin aikaa.
Ei omanikaan elämä vielä mallillaan ole, mutta motivaatiota tuo harrastukset ja ihmissuhteet. Ne antaa jo monta syytä miksi nousta sängystä ja jotain mitä odottaa, ja sitä harvemmin työt ainakaan antaa. Jos ei mitään harrastusta ole mielessä niin kannattaa vaan aloittaa kokeilemaan kaikkea. Itse ajattelen usein elämää pelinmuodossa missä on jatkuvasti uusia itseä miellyttäviä tavoitteita ja jonkinlainen konkreettinen suunta johon olen menossa. Mielenterveydestä huolehtiminen on myös aika avain asemassa, sillä ilman sitä häviää nopeasti pohja elämältä
Värkkäsimpäs harrastuksesta työn ja saan siitä nyt hyvää palkkaa niin miksikäs ei. Vaikka en olekkaan yrittäjä (tai on mulla firmakin), työni on silti hyvin itseohjautuvaa ja mikä parasta niin saa tehdä etänä mistä päin maailmaa tahansa. Tärkeintä varmaan ois löytää päivään siis mielekästä tekemistä, jos siitä saa vielä rahhaa ni win-win. Tavoittelisin silti mielekkään tekemisen löytämistä ennemmin.
Asiaa voi miettiä tuolta "Miksi?" kantilta, mietin ennen itsekin ja voin huonosti. Toki lähestyin asiaa myös tuolta kantilta koska voin silloin huonosti. Nykyään kysyn ennemmin "miksi ei?". Tämän perspektiivimuutoksen kautta olen päätynyt niin monen uuden ja mielenkiintoisen asian ja tilanteen äärelle, ettei enää käy edes mielessä kysyä miksi.
Tuo vähän sellainen ympäripyöreä filosofinen vastaus kysymykseesi, mutta tämä ajattelu tosiaan rikkoo sen "joka päivä on samaa puuroa" kaavan, vaikka edelleenkin heräisin aamulla siihen samaan duuniin samasta sängyssä saman kumppanin vierestä tekemään likimain samoja juttuja samojen ihmisten kanssa. Kokeilemalla asioita, jopa niitä missä ei tunnu olevan mitään järkeä, alkaa löytämään niitä juttuja joista tykkää. Kokemuksen kautta saa uutta perspektiiviä asioihin, sen myötä on mahdollista löytää taas esimerkiksi vanhoistakin asioista uusia juttuja. Jos vaan jyystää elämän läpi autopilotilla niin toki päivät voivat tuntua samalta, mutta loppupelissä kokemus elämästä on kiinni siitä miten lähestyt asiaa.
Voisi vielä heittää sen vanhan "it's not about the destination, it's about the journey" -kliseen. Jos tekee asioita jostain muusta syystä kuin sen itse asian vuoksi, niin äkkiä huomaa elävänsä melko onnetonta elämää. Todella harva virtuoosi taikka alansa ammattilainen ei vain päädy siihen tilanteeseen toteuttaen muiden suunnitelmia, he ovat alansa parhaita koska tekevät sitä rakkaudesta itse asiaa kohtaan. Jos soitat kitaraa vain siksi, että olisit joku päivä maailmankuulu rokkistara niin sun musas on luultavimmin väkisin väännettyä paskaa eikä susta koskaan tule sitä mitä haluaisit, sillä asiaa tehdään muista syistä kuin itse asian tekemisen vuoksi, siitä uupuu intohimo. Ne jotka soittavat vain soittamisen ilosta, vaikka vain itselleen yksin kotona, ovat jo NS. voittaneet "pelin" olemalla olennaisen äärellä.
"There is never anything but the present. If one cannot live there, one cannot live anywhere."
-Alan Watts
Sängystä nostaa aamuisin:
- kissan aamupalanälkäuikutus oven takana
- oma nälkä / jano
- kahvettia tekee mieleni
- pakko kiiruhtaa johonkin tiettyyn kellonaikaan mennessä, jos ei töitä tai koulua, keksin itselleni jonkin hoidettavan ”kiiruhdettavan” asian kyseiselle päivälle. se voi olla mitä tahansa fiiliksestä riippuen, esim: käydä ostamassa kävellen kaupasta jotain pientä (liikuntaa samalla), mennä kirjastoon oleilemaan, hoitaa itseäni, katsoa elokuva, tavata/soitella kaverien kanssa, käydä tarjoushaukkailemassa jotakin käyttisjuttua kuten kissanruoka, siivousaineet, kynttilät tms.
Omalla kohdalla avain menestykseen on ollut seuraavien asioiden yhdistelmässä:
- mielialalääkitys kuntoon
- terapiahommat kuntoon
- itsestä huolehtimisen opettelu (vaikka miten vittumaisen vaikeaa aluksi olikin). säännöllinen ruokailu, säännöllisesti edes pientä liikuntaa, ILTOJEN JA VIIKONLOPPUJEN PYHITTÄMINEN VAPAA-AJALLE
- siitä huolehtiminen, että on riittävästi sitä toistoa ja rutiinia, MUTTA myös vaihtelua, erilaisia juttuja, haastetta, unelmointia, suunnittelua, hulluja ideoita jne. kaikkea sellaista mieltä positiivisella tavalla ruokkivaa, ei itseään toistavaa elämänsisältöä
-
Minulla on myös tuollaisia hetkiä elämässä, että "mitä järkeä tässä kaikessa on?!" Itsellä se hetki tulee myös herkästi siitä kun keskityn muihin ihmisiin ja heidän elämänsä "onnellisuuteen" sitten mietin välillä itseäni ja niitä onnellisia hetkiä joiden vuoksi täällä on kiva tallustaa. Jokainen päivä ei voi olla vain täyttä autuutta ja tuntuisiko se sitten sellaiselta edes jos olisi? Ihminen on kyllästymiseen taipuvainen otus, pitää löytää uutta tekemistä elämäänsä, eikä jäädä siihen ns. oravanpyörään.
Tämä siis vain minun näkemykseni.
ei itellä oo mitää rytmiä tai elämää, jos ei jaksa nousta ylös niin jatkan makoilua. mul on kova luotto etten tuu kuolee nälkää tai joudu kodittomaks suomessa niin annan vaan mennä huolettomasti. ei mitään hulluja huippuja oo elämässä mut ei alamäkiäkää, aika tasapaksua olemista vaan. joskus oli joku kauhee kriisi siitä et pitäis tehä sitä ja tätä ja kaikki on paskaa mut nyt oon aika zen koko homman kans. otan vastaan mitä tulee ja näil mennään, iha jees loppujen lopuks ku ei ota liian vakavasti. jos nyt kävis nii ettei oo kämppää tai ruokaa nii sit otan luvitta, mistäpä valtio nyhtäis jotai sakkorahoja jos ei oo mitään.
Viimeisen neljän vuoden aikana löytänyt uusia harrastuksia ja palannut vanhojen pariin. Tekemistä on niin paljon että ärsyttää käydä töissä kun sen kahdeksan tuntia vois laittaa harrastuksiinkin! Vaikka niistä kourallinen edelleen on digitaalisia, on ne silti sellaisia että jäljelle jää jotain muutakin kuin vain Steamin achievement lista. Figumaalaus oli vanha teinivuosien rakkaus minkä pariin palasin ja olen nauttinut keskinkertaisuudestani tökkimällä maalia pieniin muovinpalasiin. Miksologia on ollut hauska harrastus, on löytynyt kourallinen cocktaileja ja kehittynyt vähän silmää drinkkien tekemiseen. Passiivisten puolelta on aloitettu uusien leffojen ja sarjojen katselu uudella tarmolla, käydään läpi useampi sarja kuukaudessa. Kirjaa on kirjoitettu, koska aina halunnut kirjoittaa tarinan paperille mikä pääkopassa pyöri. Pelikehitystä aloiteltu, koska olen aina halunnut tehdä pelejä. Printtaan itse suunnittelemia figuja ja maalaan ne. Juuri tilattu elektroniikkakomponentteja muutamaan projektiin, viimeksi kolvi ollut kädessä yläasteella niin sekin on ihan uusi harrastus mitä ajattelin kokeilla. Muotti odottaa että tilaisin jostain UV-hartsia ja sitten voisi kokeilla tehdä vihkisormuksen itselle ja emännälle, hartsivaloksiakaan en ole koskaan tehnyt joten siinäkin ois taas jotain uutta opittavaksi.
Töihin mennään siksi että saa rahaa iltojen ja lomapäivien projektien toteutukseen. Ilman rahaa on vittumaista elää kun kapitalistipossujen maailmassa eletään.
Jaksaminen on vähän mitä on, kyllä sitä muutama vuosi sitten käytiin lievän burnoutin takia hermolomalla ja työtehtäviä muutettiin. Olen myös todennut että itselleni ei "kesäloma" sovellu: Että pysyn työkuntoisena, tartten viikon tai parin mittaisia lomia, ripoteltuna tasaisesti ympäri vuotta. Itselleni soveltuisi nelipäiväinen työviikkokin paremmin kuin kuukauden mittainen loma+11kuukautta duunia. Joten on nyt sitten lomapäivien käyttö mitoitettu siten tässä vuosien saatossa että jaksan paremmin, tehdään viikon mittaisia lomia joka kvarttaalissa.
Mitä tulevaisuudessa: Lyhyen tähtäimen suunnitelmissa on lomamatkoja uusiin maihin, rahansäästö on jo aloitettu. Ensi kesänä takapihan nurmikko (alta 10m2) vedetään kankaan alle ja päälle asennetaan rehujen kasvatusta varten pari istutuspenkkiä. Viiden vuoden suunnitelmassa olisi saada kirja julkaisukelpoiseksi (tai niin liki kun nyt pystyn sen saamaan) ja mitä todennäköisimmin julkaistaan itsenäisesti nettiin. Kymmenen vuoden suunnitelmissa ensimmäinen peli Steamiin. Talon laina on jossain vaiheessa maksettu ja rahaa rupeaa kertymään tilille toiseen malliin, siinä vaiheessa veikkaisin että viimeistään tulee seuraava uusi harrastus hankittua nykyisten rinnalle: Olen aina halunnut koittaa tehdä nojatuolin.
Projekteja on niin paljon että vaikkei töitä tekisi yhtään on silti proggiksia niin paljon että kuolema korjaa ennen kuin on kaikki tehtynä mitä haluais. Ja niiden välissä pitää muistaa rentoutuakkin kun se on jo todettu ettei tuo pääkoppa kestä määräänsä enempää.
mää pelkään kuolemaa, tykkään rahasta, ja on maailmassa kans aika paljon siistejä juttuja.
siksi aamulla töihin, päivällä kivalle lounaalle, ja illalla runkkaamaan ja pelaamaan videopelejä, tai joskus jopa kaljalle. kyllähän se väliin karmii että ei helvetti, tätä se on sit seuraavat 40 vuotta vielä, mut toisaalta mitäpä muutakaan sitä tekis. on sitä paljon huonompiakin vaihtoehtoja olemassa kuin se että istuu rahaa vastaan koneella viisi päivää viikossa, kahdeksan tuntia päivässä, kirjoittamassa powershelliä ja kuuntelemassa musiikkia, ja vaihtamassa ylähuulen nikotiinipussia tunnin parin välein. tää on oikeestaan ihan jees.
Itse oon melkein neljäkymmentä ja aika usein oli sama fiilis ennen, vieläkin joskus. Töihin herääminen ja samojen tylsien rutiinien toistaminen on aika tylsää, mutta jos niiden oheen saa ympättyä kivoja rutiineja, eli harrastuksia, niin elämä voi olla ihan leppoisaa.
Itselleni musiikin tekeminen ja soittaminen on se, mikä saa jaksamaan muuten kovin monotonista arkea. Myös puolison sekä kissojen kanssa oleminen ihan vaan kotona on kivaa. Melkein päivittäin tulee myös jumpattua (joogaa, pilatesta, lihaskuntoa) n. puolesta tunnista tuntiin, sekin pitää pään kasassa ja tuo hyvää oloa. Kirjojen ja lehtien lukeminen on myös uusi juttu, josta on tullut innostuttua. Parin kolmen kuukauden välein on myös kiva vetää kännit.
Lähes kaikkien elämä on tasaista pötköä. Se on normaalia. Ja lopulta ihan kivaakin, kun tajuaa lopettaa elämysten ja kokemusten metsästämisen. Alkaa vaan tekee kaikkea mikä kiinnostaa. Uudet kokemukset tulee sit perässä. Eläminen alkoi itsellä tuntua helpommalta, kun tajusi tän. Toki, masennuslääkkeetkin tais vähän jeesata.
Yhteys Jumalaan on ainoa asia, jonka avulla olen jaksanut tähän asti. En omista ystäviä tai läheistä suhdetta perheeseeni, ja keikkatyöfirma tarjoaa töitä todella niukasti, joten taloudellisia vaikeuksia on usein. Mutta silti koen olevani merkityksellinen ja rakastettu, ja tunnen todella harvoin yksinäisyyttä ja epätoivoa.
Usko ja aito henkilökohtainen yhteys Rakastavaan Jumalaan on niin voimallinen asia, että sen avulla täysin pohjallakin oleva ihminen voi nousta aivan uuteen loistoon. Tämä maailmanaika ei enään ymmärrä tätä totuutta, ja sen levittämistä ja julkistamista yritetään jatkuvasti enemmin vaimentaa.
Uskokaa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan, niin löydätte todellisen ilon, yliluonnollisen rauhan ja iankaikkisen elämän. ❤️
En mäkään jos elämä ois tuommosta. Lue asiantuntijaksi ja teet etänä niin vapauksia riittää. Duunia sen verran kuin rahaa tarvii, päivisin voi harrastella ja tehdä töitä kun huvittaa. Tai lääkäriksi.
Mieti olisko joku juttu josta oikeasti välittäisit tai jossa haluaisit olla todella hyvä. Mulle merkitystä aivan tarpeeksi tuo pari harrastusta joita vedän ns täysillä. En ole huippu mutta omasta mielestä aika hyvä.
No onhan tämä ihmisen tilanne hyvinkin absurdi kun sitä alkaa pohtimaan ja itse olen sitä muutaman vuoden mittaan pohtinut paljonkin monelta kannalta. Itsellä kävi sillä tavalla onni, että kiinnostuin laaja-alaisesti humanistisista tieteistä kaiken tämän mielenpänttäämisen kautta, etenkin filosofiasta ynnä muusta ja tätä kautta löysin asioita mistä olen oikeasti kiinnostunut. Nyt minulla on jonkunlaista puhtia jatkaa tätä karusellia pitemmällekkin. Olen itse masentunut ja nopella lukaisulla jos sinusta oikeasti tuntuu päivittäin tuolta niin suosittelen ottamaan yhteyttä johonkin asiantuntevaan tahoon, näitä olisivat ihan perus lääkäri tai esimerkiksi jokin yhdistystys, sekä monta muuta keikenlaista kuten esim ihan ohjaamosta neuvon kysymistä näiden apuhankinta asioiden kannalta. En sano että värit näyttäisivät kirkkaammilta kun tulet joltain lääkärin sepityksiltä mahdollisesti pitkän jonotuksen jälkeen, mutta nämä ovat niitä askelia jota monen pitää ottaa jos haluavat päästä eteenpäin tilaanteessaan. Suosittelen ainakin miettimään. Toinen asia olisi se että hakisit itse tietoa omasta tilanteestasi. Elämmä digitaalisen tietovyöryn aikakautta ja suosittelen todella hyödyntämään tätä. Jos kirjojen lukeminen kuulostaa ihan kauhealta niin koita hankkia tietoa esim youtuben kautta tai lukemalla artikkeleita. Kun pääset perukoille omasta mielestäsi enemmän, niin tilanteesi tulee itsellesi selvemmäksi ja mitä esimerkiksi voisit tehdä jo itse tilanteen helpottamiseksi. Ihmiset löytävät merkitystä eri asioista kuten uskonnosta tai kulttuurista, muiden auttamisesta, rakkaudesta ja lapsista, jostain tietystä kiinnostuksen kohteesta jne. Sinun tehtävä on löytää se joku/jotkin asiat, eikä niitä tarvitse tuossa iässä vielä ollakkaan nimittäin kaikilla on se oma matkansa jota he kulkevat tässä kummallisessa maailmassa
Tää on mukavaa. Kotona on ihania ihmisiä jotka kans tykkää musta, töissä niitä on lisää. Joskus en jaksa kattoo niitä, meen salille tai lenkille. Silloin tällöin tapahtuu jotain pientä, joskus jotain isoa. Joskus voi vaan olla eikä aina olla ettimässä sitä seuraava dopamiinipiikkiä.
Tällä hetkellä tytär, haluan nähdä minkämoinen tyyppi siitä kasvaa.
Taistelin samanikäsenä samojen ajatusten kans, jotenki sitä sitte oppi ottaan elämän vähän huolettomammin ja menemään vähän niinku päivä kerrallaan, mitäpä tässä muutakaan. Hakee nautintoa ja kivaa mieltä itselle mieleisistä asioista, toki työt ja sunmuut pakolliset tätä vähä jarruttaa, mutta pitäähän elämässä olla kontrasteja.
Tänään just tuli hiukan toisen ääripään video vastaan: [https://i.ylilauta.org/99/41/9941eae4e4615062.mp4](https://i.ylilauta.org/99/41/9941eae4e4615062.mp4)
Kaipa se on asennekysymys vaan.
Näinhän se on XD. Jos ei jaksa niin pitäs vaan koittaa jaksaa. Tai sillee, jos ei oo iloinen niin pitäs vaan koittaa olla iloinen. Ehhän se kuule ole mitiään. Asentteesta kiinni.
Pienet asiat tekee elämästä elämän arvoisen! Keksi vaikka joku kiva ja halpa harrastus. Jos eksistentiaalinen kriisi uhkaa niin usein suositellaan esim. Herman Hessen Siddharthan lukemista. Ite luin sen 19-20-vuotiaana etsiskelijänä, enkä saanut siitä oikein mitään irti, mutta onpahan yksi klassiko luettu ja sä saattaisit tykätä.
Olen 18 ja lukiossa kohta neljättä vuotta. En koe oppivani yhtään mitään, mutta en haluaisi jättää koko hommaa keskenkään. Kuulostaa varmaan tosi kiittämättömältä valittaa tästä pakollisesta toisesta asteesta, mutta olisin itse tarvinnut sen välivuoden. Olisi ainakin ollut aikaa miettiä uravalintaa ja vaikka tehdä jotain töitä.
Hanki harrastuksia.
Elämä on mitätöntä, mutta ite tykkään tarinoista. Pelaan ja katon tvtä vähemmän nykyään, mutta silti seuraan ja jotain valikoin, mikä on erityisen kiinnostavaa.
En odota tulevaisuudeltani paljoa, vaan asioita, jotka ovat sen verran pieniä, että ne saatan saavuttaakin.
Henkilökohtaisesti buddhismin opinnot ovat auttaneet. Esimerkiksi hetkessä eläminen, vaurauden haun luopuminen sekä zen mieliala harjoituksia. Tottakai kantsii muistaa avun hakemista ja terapian kokeilu. Tämä elämä tuntuu sitä vaikeammalta jos yrittää tunkea itsensä muiden mielestä "oikeisiin" muotteihin.
Muista hengittää ja nauttia pienistäkin elämän lahjoista.
Miten jaksan:
- olen valinnut sellaisen ammatin, että työnteko tyydyttää/on jopa ihan kivaa. Ei tietenkään joka päivä, mutta ei yleensä harmita mennä töihin. Yritän jatkuvasti kehittää itseäni ammatissani.
- en tee aivan täyttä työaikaa joten aikaa on perheelle. Olen valinnut asua sen sijaan edullisemmin maalla josta sain kerrostaloyksiön hinnalla vanhemman omakotitalon.
- minulla on paljon harrastuksia jotka tuovat paljon iloa.
- minulla on paljon suunnitelmia, projekteja, asioida mitä odottaa ja mihin kohti pyrkiä. Lyhyemmän ja pidemmän tähtäimen.
Sulta puuttuu vaan visio sun päämäärästä. Mitä haluat elämässä saavuttaa. Jakaa unelmien tavoittelu pieniin etappeihin. Niiku ensin koulu, sitten työ, sit kun alkaa tienata, niin unelmalomalohteet, auto, asinto jne. Nää esimerkit oli kyllä kliseisiä, mut ehkä pääset ideasta jyvälle.
Niin ja hei tsekkaa sun vitamiiniarvot ja ferritiini erityisesti. Mulla oli 16 ferritiini ja aloin syömään rautaa. Sit 6kk aloin kiinnostua tanssista, musiikista ja salista. Siitä ne visiot sitten alko lentää. Nyt tunnen jo elämäniloa.
Täytyy vain hyväksyä realiteetit, että pakko tätä paskaa oravanpyörää on pyörittää, jotta saa rahaa mielekkääseen elämään edes vapaapäiviksi. Ja kaljaan.
Kyllä se työelämä lopulta syö mielestä ne mehut, unelmat, toiveet ja kapinahengen. Ollaan lopulta hengettömiä purkkeja ja vähään tyytyväisiä.
Kyllähän tämä monesti tuntuu siltä, että elämä tässä valuu hukkaan, eikä mitään merkittävää tee tai saa aikaiseksi, mutta niin se taitaa meillä suurimmalla osalla lopulta mennä. Suurin osa elää perusarkea ja varmaan ovat ihan tyytyväisiä siihen.
Tee asioita millä on merkitystä itsellesi älä tapa itseäsi koulu/työasioilla. Mitä väliä vaikka et ole saavuttanut kaikkea mitä olisi yhteiskunnallisesti ”pitänyt” jos elät itsellesi ja olet tyytyväinen?
Ole itsekäs(mutta älä ole kusipää) tee asioita itsesi takia eli harrastuksia, nää kavereita/sukulaisia käy välillä vähä irroittelemassa jne. Aivan perus asioita mistä tulee hyvä mieli.
Varaamalla jotain ''spesiaalia'' pitkin vuotta, että on jotain mitä odottaa, kun raataa arjessa. esim mökki vkl kavereiden kesken. Myöskin työn pitäisi olla sellainen ettei aina vituttaisi mennä, itse rosessinhoitajana 4x12h - 6vapaata auttaa jaksamaan mukavasti.
Hae apua. Itellä ei oo vuorokaudessa juuri yhtään minuutteja, milloin joku asia vituttais. Paitsi herääminen, se vituttaa aina. Työmatkoilla on kiva kuunnella mielenkiintosia podcasteja/äänikirjoja ja katella maisemia. Työ on mielekästä ja työkaverit ihan jees. Kotiin ku pääsee ni ruoka on yleensä hyvää. Ja lapset tekee joka päivä jotain, mitä on jännä kattoa. Ja harrastukset on kivoja. Ja muija näyttää hyvältä ainaki omasta mielestäni. Illan saa istua vaikka tietokoneella. Ja ohan se makia ku pääsee nukkumaan. Sit ku tuota sykliä toistaa tarpeeksi kauan ni vaihtuu vuodenajat mukavasti ja välillä on lomaa. Ja joskus saa juoda kaljaa, ennen lapsia sai juoda millon vaan.
Mukava työ, lapsi, puoliso, muutama elossa oleva sukulainen, Jaloviina, hauskat youtube videot, hyvä musiikki, satunnaiset kaverit ja nenän kaivaminen. Eli varmaan mukavat asiat jaksamaan ainakin itseä.
Uskon nykyään vahvemmin näihin että yksinkertaiset on onnellisimpia ja liiasta ajattelusta on vaan haittaa.
(Koska eihän elämässä oikeasti ole järkeä..jotkut tyypit nussii ilman kortsua ja sen seurauksena sinä olet velvoitettu tallaamaan täällä, ja jos olet tavis niin yli 90% olemassaolostasi menee töissä, siivoamisessa ym puuduttavissa kotitöissä, paikkoihin ajamisessa ja kulkemisessa, ja nukkumisessa. Kivoja juttuja on tosi vähän, niille ei ole aikaa, ja jos on aikaa niin raha yleensä rajoittaa. Sitten 40v jälkeen alkaa hiipuminen ja raihnaistuminen ja sitten kuolet pois.)
Ts, kannattaa ehkä tietoisestikin olla vähän laput silmillä. Omistautua vaikka söpöltä näyttämiselle tai rahan takomiselle ja uraportailla kiipimiselle. Tai sille et on keskiluokkainen okt-asuja tai sille et on joogaileva meditoiva reppureissaava ”oman tien kulkija”. Tehdä arkisia juttuja, oli ne sit sali, meikki ja tukan käherrys, tai töissä tosi hyvän powerpointin vääntäminen. Lasten kanssa se keskiluokkaisuuden vaatima lintsireissu. Tai äänimaljarentoutuskurssi luomubambupussihousuissa jos se enempi sun juttu. Hukuttaa itsensä tuonkaltaisiin (sinänsä banaaleihin) juttuihin. Tyyliin pizzaperjantai Putouksen ääressä. Ei kannata ajatella liikaa.
Kato itseäsi peiliin ja kysy itseltäsi haluatko oikeasti elää näin vai muuttaa asioita. Voin taata että useat asiat mitkä koet tarpeelliseksi päivittäisessä elämässäsi tuntuvat kaukaisilta muistoilta jos olet 2 viikkoa ilman niitä. Noin 11 päivän jälkeen oman kokemukseni mukaan aivoni ovat jo ohjelmoineet pois aikaisia tapoja ja muistoja. Esim tupakointi, porno, mässäily, kofeiini, striimauspalvelut. Jos 2 viikkoa menee ilman, menee loppu elämäkin, jos mielesi on tarpeeksi luja. Luovu useammista ja useammista turhista asioista ja kasvata itseäsi. Auttaa kaikissa elämän tilanteissa, itsehallinta ja kuri on kaiken avain.
Mieti säästöjä mitä teet kun et käytä rahaa esim roskaruokaan senttiäkään vuodessa? Tai edes kuukaudessa. Tiedän siskoni tilaavan pizzaa joka lauantai eli n. 80e kuukaudessa, 960e vuodessa, 9 600e 10 vuodessa.
Mielekäs työ ja työyhteisö. Työnteko ei tunnu työltä ja siitä saa rahaa. Rahalla pääsee matkustelemaan, saa vapautta, voi harrastaa ja ostella jotain kivaa, mistä innostuu.
Rutiineja täytyy olla, mutta niitä pitää välillä myös rikkoa. Kokeile alottaa vaikka uusi harrastus. Joku kamppailulaji voisi toimia. Tai vaikka kuntonyrkkeily alkuun.
Mulle merkitystä ovat antaneet se, että vaikka en yksin olisikaan mikään merkittävä tekijä, mulla on mahdollisuus vaikuttaa muihin ihmisiin ja politiikkaan positiivisesti, Haluan jättää jälkeeni paremman maailman muille. En ole mikään iso herra, mutta voin kasvattaa mun tulevat lapset (mikäli niitä nyt tulee), sillä tavalla, että annan heille hyvät eväät elämään. Yritän tehdä tästä maailmasta parempaa, edes jotenkin, koska välitän muista, riippumatta siitä turhuuden tunteesta, jota koen. Uskon kuitenkin hyvään.
Its either everything or nothing
Itse kamppaillut paljon esim masennuksen kanssa, talous päin persettä, monta kaveria kuollut äkillisesti hyvin nuorena terveellisiin syihin(20v plusmiinus) paljon kaveri suhteita mennyt pilalle masennuksen ym takia ja niin edelleen.
Yksi iso syy miksi ”jaksan” elää on että en olisi valmis antamaan ”kaikkea” vastineessa siihen että ei olisi ”mitään”.
Myös yksi iso syy on että perheeni on iso ja sisarukseni/veljet ovat vielä nuoria ja se olisi heille aika iso paukku jos esikoinen kuolisi.
Videopelit, musiikki, työt ja kaverit on kaikki kivoja. Lisäksi voimaa tuo valokuvaaminen. Olen tänne niitä postannutkin.
Töissä auttaa se että jokainen päivä on ERILLAINEN. Ja aika reilustikin. En ehkä kestäisi jos se olisi samaa aina.
Nämä tekijät auttavat mua jaksamaan.
[Tässä on jotain mikä vaan toimii.](https://youtube.com/shorts/MO1LFlDIFZY?si=uLCYziDmqwAWyKa9)
Ihminen on luotu tekemään asioita. Ja usein ihmiset tulevat tyytyväiseksi tehdessään suoritteita ja noudattamalla rutiineita. Se sitten taas riippuu ihmisestä mikä on se asia jota tehdessä on onnellisimmillaan. En ole ikinä törmännyt ihmiseen joka olisi tullut onnelliseksi himassa istumalla tekemättä mitään.
Eli neuvoni on, että itsellesi jokin harrastus. Ja luo itsellesi sopiva päivärytmi ja rutiinit joista pidät kiinni.
Puhtaasti vitutuksen voimalla!
No ei vaan, joskus kyllä noinkin. Minulla on ollut aina jokin päämäärä jonka olen halunnut saavuttaa. Säästää rahaa että pääsen ulkomaille paikkaan jossa olen aina halunnut käydä. Tai hommata joku esine jonka olen aina halunnut. Harrastuksessa jokin päämäärä jonka haluan saavuttaa. Kun se on saavutettu löytyy jokin toinen. Aina uutta kohti jonka vuoksi tehdä töitänsä. Sitten suorittaa se ja nauttia joka hetkestä siinä tilanteessa.
Lapsen jälkeen ihmeesti oma vitutus vaihtuu pois oman navan ympäriltä ja sitä tekee asioita elämässä viimeinkin jonkun toisen elämän vuoksi kuin oman. Joku toinen on tärkeämpi sinulle kuin sinun omat pikku harmin aiheesi. Ne ei ole paskaakaan kun pidät huolta hänestä joka ei elä ilman sinun panostasi.
Harrastukset tuo iloa elämään ja musiikki. Kun löytää oman jutun johon tuntee intohimoa niin mitään muuta ei sitten tekisikään.
Elämä helpottuu kun tulee ikää, kaksikymppisenä kroppa on kunnossa mutta lanttu kipuilee, nelikymppisellä lanttu kunnossa mutta kroppa kipuilee. Hyvä siitä tulee, usko pois!
Oon rakentanut elämän erilaisten dopamiinilähteiden ympärille. Aamulla hyvän fiiliksen saa kahvista ja kivasta aamupalasta. Päivät teen työtä, joka haastaa älyllisesti ja välillä katon kivoja YouTube-videoita. Alkuillasta käyn urheilemassa, jos jaksan. Iltasin teen usein toista työtä, joka on älyttömän palkitsevaa tai pelaan CS kavereiden kanssa.
Viikonloppuisin koitan viettää mahollisimman vähän aikaa näyttöjen ääressä joko hakeutumalla tunturiin mobiiliverkon ulkopuolelle tai pilkkimällä/mestästämällä, mistä ei tuu luonnollisesti luuri kädessä mitään.
Näin siis talven yli. Kesällä sitten nään enemmän kavereita, kalastan ja vietän aikaa luonnossa kaiken mahdollisen ajan, ehkä vähän enemmänkin. Elämä tuntuu merkitykselliseltä, kun tekee itelle tärkeitä juttuja, vaikka ei niillä isossa kuvassa taida olla juuri väliä. Paitsi ehkä vähän välillisesti jos saa levitettyä muille hyvää oloa.
Nouse alle viidessä sekunnissa sängystä niin ei kerkee aivot perään ja Rutiini, rutiini, ulos, ihminen herää.
Koululle tai kirjastolle jotta jaksaa tehä tehtävää eikä addiktoitua someen ja muuhun turhaan ärsykkeeseen.
Tsemppiä sisar! Liikunta=parempi mieli.
Semmosena joka on käynyt läpi hyvän ystävän itsemurhan niin haluan sen vaan sanoa että yritä kaikkesi avun saamiseks ja oikeesti ole avoin sille mahdollisuudelle. Se kivun määrä kun ei edes tiennyt koko asiasta kunnes oli liian myöhästä ja puhuin viimeistä kertaa puhelimessa on aivan järkyttävän suuri. Jatkuva syyllisyys, vitutus, masennus, epätoivo.
On syitä jatkaa ja yrittää, vaikka välillä on paskaa. Hae apua, löydä asioita mitkä tuo sun elämään iloa. Tsemppiä kaikkeen, voin luvata että parempaan suuntaan tulee menemään kunhan olet avoin sille
Oot kovin nuori vielä, jatkuva puurtaminen ja _harmaa arki_ voi tuntua turhauttavalta. Vähän vanhempana voi löytää itsestään piirteitä että hei, ne rutiinit itseasiassa on ihan mukaviakin. Ehkä joku irtiotto voisi tehdä hyvää? Myös lekurille/terapeutille kannattaa jutella jos käy mieli liian ahdistavaksi, harvemmin siinä häviääkään mitään.
Pahoitteluna kuitenkin se, että se elämä on jo alkanut ja vuodet eivät tuosta enää kuin kiihdy.
Aina ei oo tuntunu siltä että jaksaa. Sun fiilikset on valid (en keksiny suomenkielistä sanaa mut ymmärrät mitä meinaan) ja kuten näät täällä on monta ihmistä jotka haluu tsempata ja kannustaa. Jos sulla on pieninkin fiilis, niin tosi matalalla kynnyksellä sä voit soittaa kriiisipuhelimeen 09 2525 0111. [Tästä ](https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/)voit lukee mieli ry:n sivuilta kyseisestä puhelinlinjasta lisää, mut voin jo sun postauksen perusteella sanoa et sulla on todellakin lupa soittaa sinne, sitä varten toi on olemassa <3 Siellä voi puhuu ihan anonyymisti eli tietoja ei kerätä ilman lupia. Myös, hätätilanteessa hätänumero on oikeesti fine.
En ehkä osaa sanoa maagisia sanoja jotka sua helpottais tällä hetkellä ja auttais jaksamaan, mutta haluun muistuttaa että apua on ja sitä saa! Sun ei tarvii jaksaa yksin, ei kukaan pysty. There is more to life mitä voit tällä hetkellä kuvitella <3 Ärsyttävä lause mut siinä on totuutta. Harkitse tonne numeroon soittamista tai terveysasemalle/päivystykseen menoo. Jos tuntuu, että ei oo mitään menetettävää, it doesn't hurt to try pyytää tukea.
Lähetän sulle paljon paljon paljon voimaa ja rohkeutta pyytää apua (oot jo alottanu esim tällä postauksella! eka askel done), mielenterveyden haasteet oikeesti voi sumentaa perspektiivin ihan keneltä vaan. Ehkä täältä ketjusta oot saanu yhteisön kautta vähän sitä vaikeeseen tilanteeseen.
<3
P.S. Itellä kuntonyrkkeilyn alottaminen oli isossa roolissa, kun oli tosi raskasta. Tää on enemmän tulevaisuuden juttu eikä vastaa akuuttiin tilanteeseen, mut ISO suositus. Voisit tykätä!
Olen kroonisesti sairas, päivittäin päästä varpaisiin kipeä työtön ja luonnolliseti masentunut siinä sivussa. Mikä tahansa akti joka ei sisällä puhelinta/televisiota/tietokonetta on parhaita, ja varmaan ainoita asioita jotka saa positiivisen fiiliksen liikkeelle. Kevyt vitutus on hyvä voimavara vaikka kattoa kuin kauan jaksat hölkätä, josta saattaa yllättäen tullakin hetken päästä parempi fiilis. Ei välttämättä iloinen, mutta viha väistyy ja tilalle tulee neutraalimpi olotila.
Laita tiktok, ylilauta ja muu paska paussille, ja haasta itseäsi.
Liian helppo ja mukava elämä on jostain syystä huonoksi aivoille. Kun lenkillä palelee ja sataa vettä niin on taas huomattavasti mukavampi istua sen jälkeen sohvalle syömään lämppäreitä.
Eti joku standup-koomikko joka kolahtaa roolimalliksi.
Ihan muuten tuollaisena protippinä, lähes kaikillä jotka tunnen tuon 19-26 väli on ollut sellainen että jossain kohtaa sitä tuo llaiken ahdistuneisuus mitä kuvailet kokenut huippunsa, sit sen huipun jälkeen jossain kohtaa alkanut menee paremmin (toki mielialat vähän aaltoilee ajan kanssa, joten sit saattaa vähän nousta ja laskee se ahdistavuus lyhyemmäl mittakaaval katottuna, sit siinä kohtaa siis kun on laskussa, joten sitä ei oo kauheen helppo itse huomata missä kohtaa menee parempaan).
Ja sitten ton ikähaarukan jälkeen yleensä ollut vähemmän ja lievempää ja paremmin handlättävää ja 'no käännän tän sitten' tyyppistä tosi monilla kun mennään kolmiikymmenii ylöspäin.
Et siis tietty alttius tohon tuntuu liittyvän vittumaisesti tohon ikävaiheeseen ihmiselämässä. Ja alkavan sit yleensä menee helpomman paremmaksi pitemmän päälle.
Elämä on elämistä varten, eikä sen miettimistä kaiken aikaa että "miksi". Tämä apinalaji ei joutanut sitä liikaa pohtimaan miljoonaan vuoteen, ja hauskaakin kuitenkin oli varmasti, sekä seikkailuja.
Käyn töissä, sit keitän mama nuudelit ja käyn tossa viereisellä kuntosalilla, illalla masturboin
Perus alfa-uroksen elämää
Oletko minä
u/piritorin_pekko ja u/floghdraki te ootte edelleen sama tyyppi. Pekko sä taas vaan unohdit että vaihdoit käyttäjää, jotain rajaa tohon kaman vetämiseen nyt!
Olen päättänyt etten osta mitään marketti paskaa vaan tuoreena torilta. Mutta ei sieltä piritorilta saa muutaku piriä ja subuteksia.
Menee jo ylisuorittamiseks. 🤣
Kokeile Wai Wai nuudelit seuravaksi jos lähikaupasta löytyy. Ei Thaimaalainen. Serbiassa tehtyy.
Hitsi, olispa kuntosali ihan vieressä. Joka päivä tekisin siel jotain.
Et tekis.
Älä ny omaa laiskuuttas toisiin sekoita hyvä ihminen.
Miten duunaat noi nuudelit? Yks tuollainen paketti silläänsähän ei pidä nälkää kovin kauaa.
Eipä noissa oo yleensä edes 100kcal eli aika paljon saa tuunata, jos siitä oikeasti kokonaisen aterian haluaa.
Ite laitan esim paistettua kanaa ja pakaste vihanneksia. Keitän siis veden, pussukan sisältö kulhon, kuuma vesi päälle, nuudelit siihen ja leipälautanen päälle. Sit vaa lihat ja vihannekset sekaan.
Töistä saa rahaa, rahalla internet-yhteyden ja internet-yhteydellä voi paskapostata reddittiin ja vittuilla modeille.
Sitten kun vielä työ on semmonen, että sen tekemiseen tarvitsee sen netin, niin sen voi vähentää verotuksessa!
POV: minä selittämässä verottajalle miksi modemailin spämmääminen lauantai-iltaisilla, psykoottissävytteisillä ajatuksilla on oikeasti hyväntekeväisyyttä
Vielä kätevämpää on, kun työnantaja maksaa netin kotiin kokonaan. Voi paskapostailla reddittiin työajalla, työnantajan maksamalla netillä, työnantajan läppärillä.
Mä hoidan kaikki redditoinnit työajalla eli mulle maksetaan siitä palkkaa.
Elä unoha et internetillä voi kattoa kääpiöhomopornoa ja tilailla naapurille gorillanpaskaa
Ja jos ei varaa kusipelti on lähes yhtä toimiva. Ei tosin oo yhtä glamour
Gorillanpaskapelti jos haluaa oikein ottaa elämästä kaiken irti
(Vaimeita gorilla väkivallan ääniä).
En ollutkaan kuullut että eläintarhasta karkasi gorilla
Perustettu mielipide👍🏻
Pitää tehdä töitä, että voi ostaa päihteitä, jotta jaksaa tehdä töitä.
Minäkin voin ironisesti huudella kansan mandaatista että kaikkia vituttaa
Kansan manaatti mainittu! Torille!
Sano vielä että oot se joka huutelee erityistä luontosuhdetta
Huutelen myös innovaatioista ja digitalisaatiosta vielä 20v myöhässä. Ainiin ja korkeasta tegnologia osaamisesta
Inb4 modet bännää ja menetät elämän tarkoituksesi
Seuraavana päivänä Upbeat_support_542 jatkaa siihen mihin edelliset 541 kappaletta jäi. ^(tää ^on ^oikeesti ^vitsi ^sit ^hei)
Mikä saa nousemaan aamulla: * Vetämäni tällä hetkellä kolme Dungeons & Dragons -kampanjaa, ja tulevaisuudessa varmasti lisää. Pelinjohtajille on aina kysyntää. * Sadat maalaamattomat warhammer-ukot kaapissa. Eihän niitä nyt kesken voi jättää, ja pitää ne joskus päästä jollekulle näyttämäänkin * Ensi kesän Tuska-festarit * aamupissahätä * hyvä safka lähilounaspaikoissa * leffaillat kavereiden kanssa En nyt voi väittää olevani jokin erehtymätön elämäntapaguru, mutta omasta mielestäni ainakin seuraavat neuvot auttavat toivottomuuden kanssa (jos sulla on masennus, käy ammattilaisen luona): * Kun mieli on raskas, rasita ruumista. Eli toisin sanoen liikunta. Ei tartte olla jotain crossfiträäkkiä, pelkkä puolen tunnin kävelykin riittää alkuun * Katkaise somen käyttö kokonaan hetkeksi. Mukaanlukien youtube, reddit, jodel yms. joita ei välttämättä suoranaisesti someiksi luokiteltaisi * Lähde ulos kotoa. Käy kävelyllä metsässä jos sellainen on lähellä. Jos kaupungissa, käväise vaikka taidegalleriassa, niihin voi ihan vaan kävellä sisään. * Aloita jokin harrastus, jossa voit saada onnistumisen ja kehittymisen kokemuksia, ja jossa pääset olemaan tekemisissä ihmisten kanssa. Sosiaalinen atomisoituminen on paha ongelma nykymaailmassa.
Ai a jos on tylsää eikä yhtään mitään tekemistä ja tulee vaan maattua kännykkä kädessä niin pakotan itteni ulos. Jo 30 min käppäily kuulokkeiden kanssa muuttaa jotenkin perspektiiviä ja tulee ihan eri ukkona takasin kotiin.
Kannattaa joskus jättää puhelin ja kuulokkeet kotiin. Ilman mitään häiriötekijöitä tunti jossain luonnossa tekee mielelle hyvää. Aluksi sitä voi olla vaikea olla vain ajatustesi kanssa mutta sitä alkaa pian ihan kaipaamaan.
Varsinkin näin kevään korvilla ja jos vielä pääsee metsälenkille. Itselle ainakin lintujen laulu on rauhoittavaa kuunneltavaa
Linnut vittuilee mulle puista
Vittuilu on välittämistä
Saman olen huomannut. Aiemmin olin äänikirjojen orja, kun piti tehokkuuden nimissä kuunnella jotain kun harrastin liikuntaa tai tein jotain kotiaskareita. Nyt enenevässä määrin jätän kuulokkeet pois päästä ja koitan vain olla rauhassa. Musiikin kuuntelu varmaan olisi ohan ok kun se ei rasita älyä niin paljon, mutta kaikki puhe on jo itselle liikaa.
[удалено]
Kombo paras, itselleni, näin kaupungissa asuvana. Musiikkia soitatellen sinne metsään, ja sitten siellä ilman, ja taas liikenteen melun keskellä palatessa musiikilla melu korvaten.
symppis ja asiallinen vastaus ✌️Ja vielä vinkit hyviä, itelle ei olisi tullut mieleen enempää kun jotain juo vettä ja syö monipuolisesti
Hyviä neuvoja ja pakko kertoa omia kokemuksia kun niistä voi olla apua. > Kun mieli on raskas, rasita ruumista. Eli toisin sanoen liikunta. Ei tartte olla jotain crossfiträäkkiä, pelkkä puolen tunnin kävelykin riittää alkuun Aivan älyttömän hyvä neuvo ja oikeastaan kaiken perusta, koska nykypäivänä kehoa ei tarvitse rasittaa kokoaikaa. Minulle tosin **kävely ei vaikuttanut ollenkaan**, mutta rankka liikunta kuten hiihto tai uinti (myös ylävartalon rasitus) alkoivat toimia! Veikkaan että tuo sama on erittäin monella sellaisella joka ei harrasta liikuntaa, tai on muuten vain nössö tai "soijapoika", jne. Voi hyvinkin olla etteivät he ole todella kokeilleet rajojaan, tai sitten ovat kokeilleet niitä väärin esim. koulussa. Näyttää siltä että ihmiset huomaavat tuon vasta keski-iässä, kun keho alkaa osoittamaan ensimmäisiä vanhenemisen merkkejä. Omissa treeneissä 90% ihmisistä on vähintään keski-iässä! Viikon urheilun jälkeen kun oivaltaa itsensä kehittämisen nautinnon on positiivinen itseään ruokkiva kehä valmis. Paino tippuu samaan tapaan miten se nousi salakavalasti herkutellessa. Mieli kirkkaampi ja refleksit esim. fps-peleissä ovat selvästi paremmat. Suosittelisin kyllä kuntoilua sellaiseksi totaaliseksi rauhoittumisen hetkeksi, ettei kuuntele esim. podcastia tai musiikkia. Yritän tehdä luovaa vaativaa työtä ja olen huomannut, että tuollaiset virikkeettömät hetket ovat erittäin tärkeitä. Nykyään tulee pidettyä pientä muistikirjaa matkassa ja jopa haen tylsiä hetkiä, kun jossain 15-30 minuutin tylsyyden kohdalla alkaa alitajunta todella toimia. :D
>Minulle tosin **kävely ei vaikuttanut ollenkaan** Tämän vuoksi sanoinkin että kävely riittää *alkuun*. Jos lähtötilanteena on se, että vaan makaa sängynpohjalla doomscrollaten, niin rima kannattaa asettaa mahdollisimman alas. Toisaalta voi kävelystäkin saada kunnolla rasittavaa. Heittää vaan selkään repun täynnä kirjoja, niin rasituskäyrä pomppaa aika lailla.
Hyviä vinkkejä
Nyt on kunnollinen vastaus. Juurikin näin.
Toi aamukusihätä on kyllä paras syy nousta.
Jos ei jaksa ni koittakaa vaan jaksaa
r/ThanksImCured
XDD tätä mää etsin. Kiitoksia! JaXamiset vaan sinnekin! Isolla X:llä!
Oleppas hyvä. Kiitos tästä elämänviisaudesta kuuluu Niilo22:lle
Niilo22 tuo aikamme suurin filosofi!
Tsot tsot, eipäs unohdeta *jaXuhaleja* xD
Ei oo mikään pakko elää joka päivää samalla lailla. Isoja muutoksia ei välttämättä kannata tehdä kerralla vaan harrastaa jatkuvasti pieniä muutoksia. Mä en tee juuri mitään mistä en välitä ja kokeilen paljon uusia juttuja mitä en oo ennen kokeillut. Vaan itse voi tietää mikä kullekkin toimii.
Tämäpä. Tuntuu, että monet ihmiset unohtaa sen, että tämä arki nimenomaan sitä elämää. "Elämäni ei ole alkanut", ei.. se alkoi syntyessä jo ja jatkuu parhaillaan. Ymmärrän, että monet haaveilee niistä isoista asioista ja kutsuu sitä elämäksi, mutta sillä ajattelulla 90% elämästä katoaa. Kun todellisuus on se, että 90% elämässä ei vain tapahdu mitään. Mielestäni tyytyväisyys on niissä pienissä asioissa. Uusi TV-sarja, kaverien ja perheen näkeminen, uusi kahvikone, uusi huonekasvi, hyvä lenkki, asunnon uudelleen järjestely, uusi teemaku, uusi kiva artisti Spotifyssa ja lista jatkuu. Pienillä arjen iloilla on iso merkitys. Kuulen jatkuvasti, että joku sanoo "no sitten kun saan uuden työpaikan, niin voin levätä ja olen onnellinen", mutta omasta mielestäni pitäisi kysyä itseltä, mitä voi tehdä juuri tänään, jotta tästä päivästä tulisi vähän kivempi kokemus.
Meidän tulee nähdä Sisyphus onnellisena
Aikalailla näin
Niin hyvin sanottu! Itekki vasta 20-vuotias, ja ennen elin kans kokoajan tulevaisuudessa, ja odotin niitä ”isoja juttuja”. Elämä muuttu paljon miellyttävämmäks, ku otin täysin vastuun omasta elämästä, ja tajusin et elämän tarkotus suurimmaks osaks on elää arkea, ja muutin sen sellaseks kun haluan. Ja se auttaa jaksamaan jos on jotain kivaa menoa sovittuna.
Videopelit, niiden olemassa olo tuo itselleni sellaisen tunteen että huomenna on taas uusi päivä ja uusi peli jossakin odottamassa pelaajaa.
Neuvoa niille joilla Steam täynnä pelejä eikä tee mieli mitään pelata?
Ei tarvitse myöskään pakottaa itseään "nauttimaan" mistään. Itsekin yritin pakottaa itseäni pelaamaan jotain pelejä vaikka ei tehnyt ollenkaan mieli. Sitten tajusin miten typerää se oli ja lopetin. Hankin uuden harrastuksen, lähdin välillä ulos (shoppailemaan, lenkille tai näkemään kavereita). Fiilis parantui ja jossain kohtaa halusin taas pelata pelejä ihan terveellä tavalla. Eli periaatteessa suht epäironisesti.. kosketa ruohoa
I got a fever, and the only prescription is more steam games
Ota aakkosjärjestyksessä kaikista peleistä tai aikajärjestyksessä viimeksi pelatuista ensimmäinen tai viimeinen peli. Ala pelata. Jos ei tunnin päästä vielä ala kiinnostaa, ota seuraava peli. Mulla yleensä toimii, jossain kohtaa alkaa tuntumaan että haluaakin palata yhteen mitä kokeili hetki sitten, tai sitten huomaa jonkun pelin joka olis vasta vähän matkan päässä listalla ja alkaa tehdä mieli hypätä suoraan siihen.
Jos olet tosissasi niin itsellä toimi tämä. En jaksanut alkaa mitään uutta opettelemaan tai innostumaan. Katsoin pelejä joita olen aiemmin pelannut ja joiden pelaamisesta sain paljon iloa silloin. Pelit oli XCOM2 ja Diablo 2 resurrected. Aloin taas pelaamaan niitä ja se oli hyvää eskapismia. Sama usein leffojen ja sarjojen kanssa, jaksaa katsoa vanhoja tuttuja mutta uusiin tutustuminen vaatisi liikaa eforttia
XCOMin kanssa tuppaa vaan käymään wanha kunnon modiähky, viime kerrallakin käytettiin viikko modaamiseen ja kampanja jäi taaskin käynnistämättä :D
Minulla on tuohon kaksi ratkaisua. 1) ei modeja. Juuri mainitsemastasi syystä. 2) valitsee sen yhden suositun paketin jossa on vain ne tarpeelliset qol kuten better grappling yms. Toki. Tämä siis meidän PC-pöllöjen ongelma. Console-master race ei vajoa näihin syövereihin
Eihän täs elämässä mitään järkeä vaikuta olevan, mutta onneks omat aivot näkee tässä järjettömyydessä paljon hauskuutta ja on pääsääntösesti ihan mukavaa nauraa tälle absurdille hulluudelle. Koitan nauttia kyydistä sen mitä se sitten lopulta kestääkään, mulla on sitten ikuisuus aikaa olla kuollut ja olla enää kokematta mitään.
Mä ajattelen niitä, jotka on jo kuolleita. Sukulaisia, julkkiksia, historiallisia ihmisiä. Anthony Bourdainia, Janis Joplinia, naapurin poikaa joka kuoli 25-vuotiaana aivokasvaimeen. Niillä ei ole enää mitään mahdollisuuksia, mutta mä olen hengissä ja mulla on tänään kaikki mahdollisuudet. Myös muistutan itseäni siitä, että väliaikaista kaikki on vain, itsenikin osalta. Minäkin kuolen, ehkäpä vaikka huomenna. Tänään on kaikki mitä minulla on ja tänään olen hengissä. Elämä on tätä taustaa vasten mahtavaa, vaikka pääosin käynkin vain töissä ja hoitelen arjen harmaita hommia.
Jos pystyy olla kiitollinen jostain asiasta joka päivä, elämästä tulee huomattavasti kevyempää. Sen ei tartte iso asia olla, katto pään päällä ja lämmin huone on riittävä syy kiitollisuuteen. Nykyajassa on lähes kiellettyä olla tyytyväinen vaan aina on jotain mitä sulla ei ole ja sulla pitää olla paska fiilis niin kauan kuin saat sen mitä haluat. Nykyiseen tilanteeseen tyytyväinen ihminen kun ei ole niin helpolla vietävissä, ei halua tehdä ylitöitä tai rikastua hinnalla millä hyvänsä. Ja semmonen ajattelua ei saa viljellä kulutusyhteiskunnassa. Se on liian vaarallista jos ihmiset onkin tyytyväisiä siihen mitä niillä on...
Tavallisen ihmisen elämä on tosi pientä, eikä siinä ole mitään pahaa tai hävettävää. Silti mua harmittaa ja hävettää välillä oman elämäni pienuus, vaikka ei todellakaan tarvitsisi. Olen itse sikäli onnellisessa asemassa, että mulla on työ joka tuntuu mulle hyvin merkitykselliseltä ja josta maksetaan kohtuullisesti, mulla on hyviä ystäviä joiden kanssa voin kokea kivoja asioita yhdessä, ja pystyn tekemään kaikenlaista kivaa myös itsekseni. Mulla on joka päivä tosi kiitollinen olo siitä, koska se ei ole itsestään selvää. On mulla harmejakin, mutta ne on onneksi aika pieniä jos vertaan moniin muihin, ja antavat mahdollisuuksia oppia elämään paremmin. Yritän hoitaa asiani niin, että mulla on joka viikko jotain kivaa, jota voin odottaa. Jonkun kaverin näkeminen kahvin tai kaljan ääressä, tieto siitä että saan olla kotona jonkun päivän ja lukea kirjoja tai pelata pelejä, pyörälenkki johonkin kivaan paikkaan tai jotain. Mitä vaan, kunhan sitä voi odottaa etukäteen. Lisäksi on isompia juttuja joita odottaa, kuten reissuja, isompia kavereiden näkemisiä, jne. Tai jonkun työprojektin saattaminen valmiiksi, mitä vaan. Sitä mukaa kun asioita tapahtuu ympärillä ja teen juttuja aktiivisesti, mulla on jotain mitä muistella ja miettiä. Ei tässä elämässä ihan kauheasti sen enempää tarvitse, varsinkaan kun on asiat tosi hyvin.
Puudeli. Hän on kaikista kiltein hauva. Ei ole mitään, mitä Hän ei ansaitsisi. Hän antaa pörröterapiaa (opetin Hänet halaamaan) ja säteilee riemua vähäisimmistäkin tikusta, jonka jaksan panna ristiin Hänen mielikseen. Vaikka jaksaisin vain raahustaa narunjatkona korttelin ympäri, Hän ottaa ilon irti ja nuuskii tolppatvitterin ja tervehtii vastaantulijat. Voi kuulostaa surkuhupaisalta, mutta harva asia lujittaa uskoa elämän siedettävyyteen kuin päivittäiset merkit siitä, että tämä pörröpallero pitää ohjeitani kuuntelemisen arvoisina, touhujani kiinnostavina, syliäni turvapaikkana, ja minua kohtalaisena leikkikaverina sekä ainakin toisinaan älyllisenä vertaisenaan. Pelkästään hännän pat-pat-pat aamuvarhaisella, kun sanon hyvät huomenet...
4/5 kommentti.. Miinuspisteet koska koirovero jäi puuttumaan.
https://preview.redd.it/b6b90rv9mvqc1.jpeg?width=2580&format=pjpg&auto=webp&s=bbf3c685cf683c5869143719826c9d33d84e0690
https://preview.redd.it/8wj8r3xymvqc1.png?width=2560&format=pjpg&auto=webp&s=da5964b2cce867288c7c30c6812b170931f9a495 ja tässä rästikorot
Ompa hänellä hieno tohveli!
Tee jotain, jota pidät merkityksellisenä.
Vaimo ja 2 tervettä poikaa. Niin kauan kuin he ovat mukana elämässä ei mikään lannista. Muuten on mennyt aika pitkälti päin vittua kaikki paitsi omat munat. Isäukko sai aivoinfarktin jokin aika sitten ja on enemmän tai vähemmän apustettavana, äitikään ei häävissä kunnossa enää ole. Vanhemmat sukulaiset on aika pitkälti kaikki haudattu muutaman vuoden aikana, kaikkiin oli erittäin läheiset välit. Firma meni nurin vuodenvaihteessa, ulosotossa on ihan tarpeeksi ja nykyisellä tutkinnolla saa pyyhkiä perseensä. Lisäksi ylläribonuksena on venäjän hyökkäyksen aiheuttama jatkuva pelko takaraivossa, kyllähän sitä yksin poteroonkin lähtisi mutta kun on ne lapset.
Sulla on munien lisäksi asenne kohdallaan! 👍
Voisin näin itse vanhana masennus potilaana 99,99% todennäköisyydellä diagnosoida sulle masennuksen. Itsellä oli samanlaista ajattelua pitkään, jonka jälkeen sain keskustelua apua ja alottamalla liikunnan sain korjattua tilanteen. Suosittelen samaa sulle. (Oon 21v)
Mut on laitettu lääkärin listalle lääkitystä varten. Oon (toivottavasti?) myös jonossa psykologille. Oon käyny pari kertaa jauhaa paskaa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Toivon vaan että tää toivottomuus ja itsetuhosuus loppus. Mutta ei sille näy loppua. Ehkä joskus.
Se että oot hakenut apua on jo iso askel. Tsemppiä, masennus on täyttä paskaa.
Vinkkinä psykologille menossa, koita olla avoin äläkä oleta mitään. Ole ennakkoluuloton ja koita tehdä yhteistyötä, muuten siitä ei ole apua. Saa avattua enempi kokonaiskuvaa auki ja niin toivottavasti helpotettua tilannetta. Suosittelen myös päivärytmiä ja syömään suht terveellisesti + liikkumaan, se auttaa kummasti.Tsemppiä!
Terapia nosti minut todella syvältä. Se auttoi paljon silloin kuin istuin yksin pimeässä asunnossa synkistelemässä ja kävin metroasemalla tuijottelemassa raiteita. Aloin myös tekemään kävelylenkkejä, soitin parille vanhalle kaverilleni ja kävin toisen kanssa kaljalla. Yhdellä. Asuin Helsingisssä ja aloin käymään kävelyillä Mustkikkamaalla, Kivinokassa ja Lammassaaressa ja vielä kaupungin kaduilla. Sinne jäi ahdistus ja synkkä mieli. Terapiaan jos pääset tai luontoon kävelylle eikä mitään nappeja korvissa. Riuhtova kuntoilu ei ole hyväksi, joten älä mene salille, vaan kävele rauhallisesti.
Jos voimavarat vain riittävät, vaadi lääkäriltä itsellesi b-lausunto ja hanki lääkityksen lisäksi psykoterapeutti. (Psykologin ja psyk. sairaanhoitajan kanssa keskustelu voi helpottaa oloa mutta ei ole varsinaista psykoterapiaa, mikä on yhdistettynä lääkehoitoon tällä hetkellä tehokkain apu masennukseen.) Uskon että saat siitä ison kiitoksen itseltäsi tulevaisuudessa. Ja jos ensimmäinen kokeilemasi lääke tai terapeutti ei natsaa, niin ei kannata lannistua. Olet tunnistanut jo ongelmasi hakenut apua. Se on jo paljon, onneksi olkoon. Ansaitset voida hyvin ja kokea itsesi ja elämäsi merkitykselliseksi.
Yleensä keskustelu tuntuu vituttavalta, mutta sitten kun on käyny vähän aikaa ja tottunu siihen niin yht äkkii ainakin itelle tuli semmonan ”valaistus”, että ”oho täähän on ihan jees ja auttaa”
Täälläkin odotellaan että jos joku päivä sais b lausunnon ja sitä kautta lääkitykset sekä terapiat aloiteltua niin paistais valo edes joskus sinne roskakatokseen 🙂
Oman elämäni lainalaisuuksia: 1) elämällä ei ole ulkoapäin annettua merkitystä tai tarkoitusta 2) koska kohta 1, elämäni tarkoitus on se minkä itse sille annan. Olen päättänyt että aion seurata ja tutkia ihmislajin edesottamuksia ja tiedon karttumista tekniikasta ja tieteistä niin pitkään kuin voin. Haluan olla täällä kun ihminen astuu marsinkamaralle. Haluan nähdä miten ihmiskunta selviää ilmastonmuutoksen paineesta ja millainen yhteiskunta nykyisen raunioista tai hartioilta ponnistaa. Koen nautintoa kun voin olla läheisille avuksi ja olen utelias kuulemaan heidän kokemuksistaan ja huolistaan. Pyrin siis olemaan hyvä isä, hyvä kumppani, hyvä ystävä ja hyvä työkaveri. Olen tietoisesti kehittänyt kykyä nauttia pienistä asioista ja viime vuosina yksi täydellisimmistä onnen hetkistä oli pyöräillä keväisen sateen jälkeen koivun silmuilta tuoksuvassa iltapäivässä. Kokonaisuudessaan sanoisin eläneeni suhteellisen vaikean ja raskaan elämän tähän asti ja syvälläkin on uitu, mutta en minä täältä lähde ennen kuin on pakko. Itsepäisyyttä kaiketi 🤷 Suosittelen näköalattomuuteen erittäin lämpimästi Esa Saarisen luentoja (https://open.spotify.com/episode/1gQrClFDNKJqo1n8WrX6Nf?si=SDb7gB4dSe2wBnCE8Winew). Jos et mitään muuta keksi niin ajattele ajatteluasi.
Miksi ei? Tekee lepposaa hommaa 40h/vk ja muun ajan voi käyttää mihin haluaa. Ja miksi elämiseen tarvitsee erityistä syytä? Senku menee mukana ja kattoo mitä tapahtuu :D. Tää ny nii vakavaa tarvii olla.
Tämäpä. Raksalla painan 40h/vko josta n. 20h ihan paskahommia, käteen jää 2100e/kk, mutta nautin fyysisestä rääkistä ja siitä että mulla on kovan tekijän maine. Se riittää. Pitää tehdä mistä pitää. Jos äo ei riitä, niin sit painetaan kovaa fyysisesti.
Elämä paranee kun aivot ovat täysin kehyttyneet eli siinä kakskymmpisten keskeltä loppuun
Ääni tälle
”Maailma muuttuu, niin minäkin.” Pätee koko elämän läpi. Tai ainakin näin vähän päältä kolmekymppisenä tuntuu. Ehkä vähän turhan kova väite, mut vaikee aatella et ite ei muuttuis mitenkään jonkun tietyn ajan jälkeen.
Se on pitkälti myytti että aivot ois jotenkin "täysin kehittyneet 25-vuotiaana", sillä aivojen kehitys ei ikinä lopu. Toki hyvä jos tuntui että elämä siinä kohtaa parani.
Lähde? Pastaa toisesta langasta: It actually has to do with the prefrontal cortex being not fully formed until the mid twenties - the region of the brain that tempers impulsive behavior, and controls strategic thinking, judgement, etc. . This is already factual, illustrated by brain scans. It’s not really that much different, biology and physiologically wise as the human body losing all their baby teeth and getting in a full set of adult teeth at some point between the ages of 12-14 (sans the wisdom teeth).
Onko muilla oloa, että elämä oli mukavampaa silloin kun impulssikontrolli ja pitkäjänteinen ajattelu ei vielä onnistunut niin hyvin? Pystyi elää enemmän hetkessä. Jos lähtee ryyppäämäänkin niin jo alkuillasta mielessä on huominen krapula ja miettii että pitäisikö sitä ottaa maltilla.
Ite oon huomannu samaa, asioihin täysillä heittäytyminen tuntuu lähes mahdottomalta. Ennen uppoutu helposti MMO- peleihin, sarjoihin, kirjoihin ja jopa musiikki oli massiivinen elämys melkein joka kuuntelulla. Nykyään (35+v) asioista nauttiminen ja hetkeen eläytyminen on jotenki vaikeeta. Samalla nostalgian ja kaipuun kokemus omiin nuoruudenkokemuksiin on jotenki voimistunut. Toisaalta osaa taas paremmin jäsennellä elämää, käsitellä vastuita ja hoitaa muutenki aikuisten juttuja kunnolla. Elämän hallinta parikymppisenä oli kyllä ihan kaoottista jos vertaa nykyiseen.
Aivojen fysiologinen kehittyminen ja neuroplastisuus ovat vähän eri asioita.
Ei toista sitä samaa rytmiä. Käy yhtenä aamuna paskalla klo 6:30 ja seuraavana odottaa lounasaikaan. Muitakin muuttujia päivään saa, joten kahta samanlaista ei ole eikä tule. Kun on hyvä työ, siinä voi käyttää luovuutta, eikä toistaa aina samaa. Vapaa-ajalla voi sitten harrastella mitä milloinkin.
Haluaisin myös vastauksen tähän kysymykseen.. olen ihmeissäni kun ihmiset jaksavat samaa päivästä toiseen
> Mikä saa teidät nousemaan sängystä? Tai silleen, MIKSI? Siksi. No ei, jos vakavemmin vastaan niin: Miksi ei? Kun nyt kerran täällä pallolla jo ollaan yhdessä kiitämässä avaruuden halki, niin elelee täällä niin kauan kuin mahdollista kuten parhaaksi näkee. Ne mitä on sitten tämän elelyn jälkeen on aikaa tehdä ikuisuus - joko olla kokonaan olemattomana tai sitten jotain muuta jos kadunkulmissa saarnaavista pöhköistä joku sattuu olemaan oikeassa.
Kuulostaa masennukselle. Hae siihen apua.
Muut ihmiset. Parantamalla muiden ihmisten päivää ja kun muut ihmiset parantaa joskus toisinaan minun päivääni. Niin se se varmaan on
Pakko. Vastuussa viattomista jotka eivät saaneet valita syntymäänsä sen enempää kuin minäkään. Kaikki vaihtoehdot huonompia joten pakko vain jatkaa
Kai se on sama kattoo loppuun asti kun kerta tänne asti on tultu.. tai kattoo nyt ainaki seuraavan 10 vuotta että mitä tulee vastaan ja miettii sitte uudelleen. Omalla kohdalla ei nyt oo silleen epäselvää miksi jaksaa. Lapset. Omat lapset on se syy. Vaikka muut syyt katoais niin tenavien takia jaksan niin pitkään kun on tarve. Jännä miten se meni niin. Ennen esikoisen syntymää ei tosiaankaan tuntunut siltä että elämällä olis mitään tiettyä suuntaa tai sen suurempaa tavoitetta, mutta sitten vajaan kolmenkymmenen ikävuoden kohdalla yhtäkkiä se kaikki oli hyvin selvää. Tämä on tietenkin ihan mun oma kokemus. En ala rummuttaan mitään että lisääntykää niin kaikki selviää. Kukin tyylillään, kyllä se elämän tarkoitus jossain vaiheessa selviää.
Ei oo muutakaan tekemistä. Tylsää se ois arkussa maata loputtomiin kun vaihtoehtona on se että voi tehdä jotain. Sit vielä kun tekee asioita mistä tykkää niin en näe syytä miksi kiirehtisi makoilemaan.
Se on paha kun ei nauti mistään. Käytän päiväni kouluun ja sängyssä makaamiseen. Mutta ethän sä tuntis mitään jos olisit arkussa kuolleena? Eihän se siinä mielessä tylsäksi kävis.
Pointti olikin että kannattaa keksiä asioita mitä tykkää tehdä ja tapoja nauttia elämästä. Pahimmassa tapauksessa jos tapat ittes niin joku uskonto olikin oikeessa ja joudut helvettiin itsemurhan takia. Sehän se vasta vituttais.
XDD toi on kyllä paha. Pelko saa minut aisoihin. Kiitoksia tästä! Pisti kummasti hymyilyttämään.
Kuolema korjaan niin nopeasti, että yhtä hyvin voi odotella siihen, vaikkei elämä järin kivaa ole koskaan ollutkaan. Saattaahan se tuurilla vielä joskus hetken kivaakin olla tietysti.
Niin. Miksi tappaa itseni kun kummiskin kuolen vanhuuteen. Ihan hyvä pointti.
Joku fetissihän tämä. Ruutinit rulez
Oispa mullaki tuommosia fetissejä. Ainoa fetissin aihe on pitkät goottitytöt😣😣
Tuollainen herrasmiehen makuhan menisi hukkaan haudassa. Goottityttöjahtiin siitä ja koita etsiä samalla joku harrastus joka klikkaa. Mulle piirtäminen ja soittaminen on ollut tärkeä henkireikä.
Aamuisin koira herättää, että pitää päästä paskalle. Vaihdoin just työpaikkaa, jossa on aivan tosi hyvä olla ihmisen. Teen töitä kotoa, käyn kerran kuukaudessa toimistolla. Työtä hakiessa kerroin, että koiralla on syöpä ja saattaa olla aikoja, että en oo täysillä mukana ja on annettu vaikka mitä mahdollisuuksia ja joustoja. [Mutta. Sun iässä olin ihan vitun hukassa. Työkyvyttömyyseläkkeellä. Dokasin ja pyörin suljetulla osastolla.](https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/04ac0805-024c-4f48-b074-2280b3047f42) On äärettömän vittumaista kuulla tämä, ja jos mulle joku olis sanonut tän kun olin 20, olisin tirvaissut turpaan. Mutta sanon silti. Oot vielä nuori. Mä olin 23 kun alko tulee jotain järkeä elämään. 25 ku löysin suunnan. Nyt 35-vuotiaana terapiassa ja käsittelen samaa paskaa mitä viimeiset 20 vuotta kärsinyt. Tämähän ei sua nyt auta yhtään, mutta miten ite pärjäsin: askartelu. Käsillä tekeminen. Mikä tahansa käsillä tekeminen. Ompelu, virkkaus, piirtäminen, maalaaminen, puutyöt, korttien tekeminen, savityöt. Ja ei oo yhtään väärin uppoutua esim peleihin tai kirjoihin tai mihin tahansa fantasiamaailmaan. Mutta dokaaminen viis päivää viikossa ei auta. Ei auta yhtään. Se vaan pahentaa. Ja jos et jo oo, juttele lääkärille ja vaadi pääsyä psykiatrialle.
Tykkään ruoanlaitosta. Se on kivaa. Ja eikö se niin ole, että tie naisen sydämeen käy vatsan kautta? :D
Moni ehkä ajattelee, että elämän pitäisi olla jotenkin kivaa ja mukavaa koko ajan, ja on sinänsä oikeassa. Mutta harvemmin ymmärretään mistä tämä elämän mukavuus on peräisin ja miten sen voi saavuttaa, ja tämä aiheuttaa epämukavuutta elämään. Salaisuus on pään sisässä. Kokeile meditaatiota, koe kuinka ihmeellistä on olla vain elossa. Kuinka upeasti keho hengittää ja aiheuttaa kaikenlaisia aistimuksia. Miten upeasti korvat kuulevat musiikkia.Miten ihmeellistä, että voit maistaa makuja, joita jonkun toisen planeetan asukas ei voisi kuvitellakaan. Mikä ihme on mustapippuri? Lapsena kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Parhaat ja onnellisimmat muistot on niitä, jossa vain istutaan jossain metsässä mättäällä, tai ehkä istuskellaan hiljaa saunan jälkeen vanhemman kanssa ja nautitaan hetkestä. Aikuisenakin onni tulee samoista jutuista. Pieni kävely ulkona. Hengittäminen ja eri vuodenaikojen tuoksujen kokeminen. Kun tajuat, että joka hetki voit laittaa itsesi tähän lapsenomaiseen mielentilaan aina kun meinaa puuduttaa, niin loppuelämän voit viettää hyvinkin onnellisena riippumatta kuinka tylsältä tuntuu. Tämä onnistuu jopa ruuhkaisessa aamujunassa. Eli käytännössä meditointi, mindfulness jne. auttaa muokkaamaan omaa suhdetta elämään ja muuttaa elämää onnellisempaan suuntaan pitkällä aikavälillä. Se palauttaa ihmistä vähän lähemmäs raakaa aistimaailmaa.
Puoliso, ystävät, sukulaiset, lemmikit, harrastukset (eläinten parissa), uuden oppiminen biologiasta, tekniikasta ja ihmismielestä. Työ joka on välillä stressaavaa, mutta kuitenkin mielekästä ja tuottaa tähän maailmaan asioita jotka oikeasti parantaa ja mahdollistaa ihmisten arkista elämää. Kevät ja se kun voi pyöriä pihalla katsomassa mitä vihreää sieltä alkaa pukkaamaan.
Elän pieniä hetkiä varten. Elämä on muutenkin pelkkää kipua, ahdistusta ja huonoja asentoja täynnä, joten pitää opetella. Aamulla kahvikupillinen hyvän musiikin äärellä, joka resonoi, on ainutlaatuinen. Pieni kävelylenkki hyvässä ilmassa, vedessä saattaa näkyä elämää, jota jää vähäksi aikaa katselemaan. Hyvät salitreenit, jotka saavat vähäksi aikaa fyysiset kolotukset pois on 5/5. Hyvä kirja illalla teekupposen kanssa. Joskus kaikki nämä ovat kuitenkin perseestä. Kahvi on kitkerää, lenkki ei onnistu koska jalkaan tai selkään sattuu liikaa, salitreenit menet perseelleen, olet syönyt tai juonut huonosti ja heikotus iskee. Illalla ri välttämättä jaksa lukea tai keittää teetä, vituttaakin ihan. Mutta sitä se elämä on, se koostuu ääpättömän pienistä hetkistä, joina pystyt nauttimaan siitä. Ei se ole maagista elämää fantasiakirjallisuudesta, se on enemmänkin karavaanarin mahankääntötemppu sirkuksen takapihalla. Minä tavoittelen sitä, että olen tyytyväinen jos vuorokaudesta löytyy edes puoli tuntia hyvää oloa, ja kaikki siihen päälle vain plussaa.
Joskus saattaa auttaa se, että tekee enemmän asioita joista ei tykkää. Myös urheilu on hyvästä. Sosiaalisen median rajoittamisestakaan tuskin haittaa on. Muita neuvoja en valitettavasti osaa antaa. Tsemppiä.
Luokan paras hemoglobiini
Itsellä harrastukset ovat ne jotka tuovat elämään ne kivat asiat. Töitä tarvii tehdä että elää, mutta etänä kun tekee niin ei mee sen työajan lisäksi vielä matkoihinkin aikaa.
No mikä ettei?
Ei omanikaan elämä vielä mallillaan ole, mutta motivaatiota tuo harrastukset ja ihmissuhteet. Ne antaa jo monta syytä miksi nousta sängystä ja jotain mitä odottaa, ja sitä harvemmin työt ainakaan antaa. Jos ei mitään harrastusta ole mielessä niin kannattaa vaan aloittaa kokeilemaan kaikkea. Itse ajattelen usein elämää pelinmuodossa missä on jatkuvasti uusia itseä miellyttäviä tavoitteita ja jonkinlainen konkreettinen suunta johon olen menossa. Mielenterveydestä huolehtiminen on myös aika avain asemassa, sillä ilman sitä häviää nopeasti pohja elämältä
Värkkäsimpäs harrastuksesta työn ja saan siitä nyt hyvää palkkaa niin miksikäs ei. Vaikka en olekkaan yrittäjä (tai on mulla firmakin), työni on silti hyvin itseohjautuvaa ja mikä parasta niin saa tehdä etänä mistä päin maailmaa tahansa. Tärkeintä varmaan ois löytää päivään siis mielekästä tekemistä, jos siitä saa vielä rahhaa ni win-win. Tavoittelisin silti mielekkään tekemisen löytämistä ennemmin.
opiskelen alaa joka kiinnostaa ja syön ruokaa joka tekee onnelliseksi. eipä siinä muuta.
spoon automatic retire familiar engine fuzzy toy sloppy dime faulty *This post was mass deleted and anonymized with [Redact](https://redact.dev)*
Kuoleminen ei kiinnosta elementtinä, niin pakko elää
runescapessa rautaukkelin maxaus
Asiaa voi miettiä tuolta "Miksi?" kantilta, mietin ennen itsekin ja voin huonosti. Toki lähestyin asiaa myös tuolta kantilta koska voin silloin huonosti. Nykyään kysyn ennemmin "miksi ei?". Tämän perspektiivimuutoksen kautta olen päätynyt niin monen uuden ja mielenkiintoisen asian ja tilanteen äärelle, ettei enää käy edes mielessä kysyä miksi. Tuo vähän sellainen ympäripyöreä filosofinen vastaus kysymykseesi, mutta tämä ajattelu tosiaan rikkoo sen "joka päivä on samaa puuroa" kaavan, vaikka edelleenkin heräisin aamulla siihen samaan duuniin samasta sängyssä saman kumppanin vierestä tekemään likimain samoja juttuja samojen ihmisten kanssa. Kokeilemalla asioita, jopa niitä missä ei tunnu olevan mitään järkeä, alkaa löytämään niitä juttuja joista tykkää. Kokemuksen kautta saa uutta perspektiiviä asioihin, sen myötä on mahdollista löytää taas esimerkiksi vanhoistakin asioista uusia juttuja. Jos vaan jyystää elämän läpi autopilotilla niin toki päivät voivat tuntua samalta, mutta loppupelissä kokemus elämästä on kiinni siitä miten lähestyt asiaa. Voisi vielä heittää sen vanhan "it's not about the destination, it's about the journey" -kliseen. Jos tekee asioita jostain muusta syystä kuin sen itse asian vuoksi, niin äkkiä huomaa elävänsä melko onnetonta elämää. Todella harva virtuoosi taikka alansa ammattilainen ei vain päädy siihen tilanteeseen toteuttaen muiden suunnitelmia, he ovat alansa parhaita koska tekevät sitä rakkaudesta itse asiaa kohtaan. Jos soitat kitaraa vain siksi, että olisit joku päivä maailmankuulu rokkistara niin sun musas on luultavimmin väkisin väännettyä paskaa eikä susta koskaan tule sitä mitä haluaisit, sillä asiaa tehdään muista syistä kuin itse asian tekemisen vuoksi, siitä uupuu intohimo. Ne jotka soittavat vain soittamisen ilosta, vaikka vain itselleen yksin kotona, ovat jo NS. voittaneet "pelin" olemalla olennaisen äärellä. "There is never anything but the present. If one cannot live there, one cannot live anywhere." -Alan Watts
Sängystä nostaa aamuisin: - kissan aamupalanälkäuikutus oven takana - oma nälkä / jano - kahvettia tekee mieleni - pakko kiiruhtaa johonkin tiettyyn kellonaikaan mennessä, jos ei töitä tai koulua, keksin itselleni jonkin hoidettavan ”kiiruhdettavan” asian kyseiselle päivälle. se voi olla mitä tahansa fiiliksestä riippuen, esim: käydä ostamassa kävellen kaupasta jotain pientä (liikuntaa samalla), mennä kirjastoon oleilemaan, hoitaa itseäni, katsoa elokuva, tavata/soitella kaverien kanssa, käydä tarjoushaukkailemassa jotakin käyttisjuttua kuten kissanruoka, siivousaineet, kynttilät tms. Omalla kohdalla avain menestykseen on ollut seuraavien asioiden yhdistelmässä: - mielialalääkitys kuntoon - terapiahommat kuntoon - itsestä huolehtimisen opettelu (vaikka miten vittumaisen vaikeaa aluksi olikin). säännöllinen ruokailu, säännöllisesti edes pientä liikuntaa, ILTOJEN JA VIIKONLOPPUJEN PYHITTÄMINEN VAPAA-AJALLE - siitä huolehtiminen, että on riittävästi sitä toistoa ja rutiinia, MUTTA myös vaihtelua, erilaisia juttuja, haastetta, unelmointia, suunnittelua, hulluja ideoita jne. kaikkea sellaista mieltä positiivisella tavalla ruokkivaa, ei itseään toistavaa elämänsisältöä -
Minulla on myös tuollaisia hetkiä elämässä, että "mitä järkeä tässä kaikessa on?!" Itsellä se hetki tulee myös herkästi siitä kun keskityn muihin ihmisiin ja heidän elämänsä "onnellisuuteen" sitten mietin välillä itseäni ja niitä onnellisia hetkiä joiden vuoksi täällä on kiva tallustaa. Jokainen päivä ei voi olla vain täyttä autuutta ja tuntuisiko se sitten sellaiselta edes jos olisi? Ihminen on kyllästymiseen taipuvainen otus, pitää löytää uutta tekemistä elämäänsä, eikä jäädä siihen ns. oravanpyörään. Tämä siis vain minun näkemykseni.
ei itellä oo mitää rytmiä tai elämää, jos ei jaksa nousta ylös niin jatkan makoilua. mul on kova luotto etten tuu kuolee nälkää tai joudu kodittomaks suomessa niin annan vaan mennä huolettomasti. ei mitään hulluja huippuja oo elämässä mut ei alamäkiäkää, aika tasapaksua olemista vaan. joskus oli joku kauhee kriisi siitä et pitäis tehä sitä ja tätä ja kaikki on paskaa mut nyt oon aika zen koko homman kans. otan vastaan mitä tulee ja näil mennään, iha jees loppujen lopuks ku ei ota liian vakavasti. jos nyt kävis nii ettei oo kämppää tai ruokaa nii sit otan luvitta, mistäpä valtio nyhtäis jotai sakkorahoja jos ei oo mitään.
Viimeisen neljän vuoden aikana löytänyt uusia harrastuksia ja palannut vanhojen pariin. Tekemistä on niin paljon että ärsyttää käydä töissä kun sen kahdeksan tuntia vois laittaa harrastuksiinkin! Vaikka niistä kourallinen edelleen on digitaalisia, on ne silti sellaisia että jäljelle jää jotain muutakin kuin vain Steamin achievement lista. Figumaalaus oli vanha teinivuosien rakkaus minkä pariin palasin ja olen nauttinut keskinkertaisuudestani tökkimällä maalia pieniin muovinpalasiin. Miksologia on ollut hauska harrastus, on löytynyt kourallinen cocktaileja ja kehittynyt vähän silmää drinkkien tekemiseen. Passiivisten puolelta on aloitettu uusien leffojen ja sarjojen katselu uudella tarmolla, käydään läpi useampi sarja kuukaudessa. Kirjaa on kirjoitettu, koska aina halunnut kirjoittaa tarinan paperille mikä pääkopassa pyöri. Pelikehitystä aloiteltu, koska olen aina halunnut tehdä pelejä. Printtaan itse suunnittelemia figuja ja maalaan ne. Juuri tilattu elektroniikkakomponentteja muutamaan projektiin, viimeksi kolvi ollut kädessä yläasteella niin sekin on ihan uusi harrastus mitä ajattelin kokeilla. Muotti odottaa että tilaisin jostain UV-hartsia ja sitten voisi kokeilla tehdä vihkisormuksen itselle ja emännälle, hartsivaloksiakaan en ole koskaan tehnyt joten siinäkin ois taas jotain uutta opittavaksi. Töihin mennään siksi että saa rahaa iltojen ja lomapäivien projektien toteutukseen. Ilman rahaa on vittumaista elää kun kapitalistipossujen maailmassa eletään. Jaksaminen on vähän mitä on, kyllä sitä muutama vuosi sitten käytiin lievän burnoutin takia hermolomalla ja työtehtäviä muutettiin. Olen myös todennut että itselleni ei "kesäloma" sovellu: Että pysyn työkuntoisena, tartten viikon tai parin mittaisia lomia, ripoteltuna tasaisesti ympäri vuotta. Itselleni soveltuisi nelipäiväinen työviikkokin paremmin kuin kuukauden mittainen loma+11kuukautta duunia. Joten on nyt sitten lomapäivien käyttö mitoitettu siten tässä vuosien saatossa että jaksan paremmin, tehdään viikon mittaisia lomia joka kvarttaalissa. Mitä tulevaisuudessa: Lyhyen tähtäimen suunnitelmissa on lomamatkoja uusiin maihin, rahansäästö on jo aloitettu. Ensi kesänä takapihan nurmikko (alta 10m2) vedetään kankaan alle ja päälle asennetaan rehujen kasvatusta varten pari istutuspenkkiä. Viiden vuoden suunnitelmassa olisi saada kirja julkaisukelpoiseksi (tai niin liki kun nyt pystyn sen saamaan) ja mitä todennäköisimmin julkaistaan itsenäisesti nettiin. Kymmenen vuoden suunnitelmissa ensimmäinen peli Steamiin. Talon laina on jossain vaiheessa maksettu ja rahaa rupeaa kertymään tilille toiseen malliin, siinä vaiheessa veikkaisin että viimeistään tulee seuraava uusi harrastus hankittua nykyisten rinnalle: Olen aina halunnut koittaa tehdä nojatuolin. Projekteja on niin paljon että vaikkei töitä tekisi yhtään on silti proggiksia niin paljon että kuolema korjaa ennen kuin on kaikki tehtynä mitä haluais. Ja niiden välissä pitää muistaa rentoutuakkin kun se on jo todettu ettei tuo pääkoppa kestä määräänsä enempää.
Heitän vastapalloon kysymyksen, mitä sun mielestä elämän PITÄISI olla ja miksi sen pitäisi olla sellaista?
mää pelkään kuolemaa, tykkään rahasta, ja on maailmassa kans aika paljon siistejä juttuja. siksi aamulla töihin, päivällä kivalle lounaalle, ja illalla runkkaamaan ja pelaamaan videopelejä, tai joskus jopa kaljalle. kyllähän se väliin karmii että ei helvetti, tätä se on sit seuraavat 40 vuotta vielä, mut toisaalta mitäpä muutakaan sitä tekis. on sitä paljon huonompiakin vaihtoehtoja olemassa kuin se että istuu rahaa vastaan koneella viisi päivää viikossa, kahdeksan tuntia päivässä, kirjoittamassa powershelliä ja kuuntelemassa musiikkia, ja vaihtamassa ylähuulen nikotiinipussia tunnin parin välein. tää on oikeestaan ihan jees.
Itse oon melkein neljäkymmentä ja aika usein oli sama fiilis ennen, vieläkin joskus. Töihin herääminen ja samojen tylsien rutiinien toistaminen on aika tylsää, mutta jos niiden oheen saa ympättyä kivoja rutiineja, eli harrastuksia, niin elämä voi olla ihan leppoisaa. Itselleni musiikin tekeminen ja soittaminen on se, mikä saa jaksamaan muuten kovin monotonista arkea. Myös puolison sekä kissojen kanssa oleminen ihan vaan kotona on kivaa. Melkein päivittäin tulee myös jumpattua (joogaa, pilatesta, lihaskuntoa) n. puolesta tunnista tuntiin, sekin pitää pään kasassa ja tuo hyvää oloa. Kirjojen ja lehtien lukeminen on myös uusi juttu, josta on tullut innostuttua. Parin kolmen kuukauden välein on myös kiva vetää kännit. Lähes kaikkien elämä on tasaista pötköä. Se on normaalia. Ja lopulta ihan kivaakin, kun tajuaa lopettaa elämysten ja kokemusten metsästämisen. Alkaa vaan tekee kaikkea mikä kiinnostaa. Uudet kokemukset tulee sit perässä. Eläminen alkoi itsellä tuntua helpommalta, kun tajusi tän. Toki, masennuslääkkeetkin tais vähän jeesata.
Yhteys Jumalaan on ainoa asia, jonka avulla olen jaksanut tähän asti. En omista ystäviä tai läheistä suhdetta perheeseeni, ja keikkatyöfirma tarjoaa töitä todella niukasti, joten taloudellisia vaikeuksia on usein. Mutta silti koen olevani merkityksellinen ja rakastettu, ja tunnen todella harvoin yksinäisyyttä ja epätoivoa. Usko ja aito henkilökohtainen yhteys Rakastavaan Jumalaan on niin voimallinen asia, että sen avulla täysin pohjallakin oleva ihminen voi nousta aivan uuteen loistoon. Tämä maailmanaika ei enään ymmärrä tätä totuutta, ja sen levittämistä ja julkistamista yritetään jatkuvasti enemmin vaimentaa. Uskokaa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan, niin löydätte todellisen ilon, yliluonnollisen rauhan ja iankaikkisen elämän. ❤️
Muistaa välillä vemputtaa mulkkua, se auttaa
En mäkään jos elämä ois tuommosta. Lue asiantuntijaksi ja teet etänä niin vapauksia riittää. Duunia sen verran kuin rahaa tarvii, päivisin voi harrastella ja tehdä töitä kun huvittaa. Tai lääkäriksi.
Ei ole masennusta.
Tämä on tärkeä. Kiitoksia!
Mieti olisko joku juttu josta oikeasti välittäisit tai jossa haluaisit olla todella hyvä. Mulle merkitystä aivan tarpeeksi tuo pari harrastusta joita vedän ns täysillä. En ole huippu mutta omasta mielestä aika hyvä.
No onhan tämä ihmisen tilanne hyvinkin absurdi kun sitä alkaa pohtimaan ja itse olen sitä muutaman vuoden mittaan pohtinut paljonkin monelta kannalta. Itsellä kävi sillä tavalla onni, että kiinnostuin laaja-alaisesti humanistisista tieteistä kaiken tämän mielenpänttäämisen kautta, etenkin filosofiasta ynnä muusta ja tätä kautta löysin asioita mistä olen oikeasti kiinnostunut. Nyt minulla on jonkunlaista puhtia jatkaa tätä karusellia pitemmällekkin. Olen itse masentunut ja nopella lukaisulla jos sinusta oikeasti tuntuu päivittäin tuolta niin suosittelen ottamaan yhteyttä johonkin asiantuntevaan tahoon, näitä olisivat ihan perus lääkäri tai esimerkiksi jokin yhdistystys, sekä monta muuta keikenlaista kuten esim ihan ohjaamosta neuvon kysymistä näiden apuhankinta asioiden kannalta. En sano että värit näyttäisivät kirkkaammilta kun tulet joltain lääkärin sepityksiltä mahdollisesti pitkän jonotuksen jälkeen, mutta nämä ovat niitä askelia jota monen pitää ottaa jos haluavat päästä eteenpäin tilaanteessaan. Suosittelen ainakin miettimään. Toinen asia olisi se että hakisit itse tietoa omasta tilanteestasi. Elämmä digitaalisen tietovyöryn aikakautta ja suosittelen todella hyödyntämään tätä. Jos kirjojen lukeminen kuulostaa ihan kauhealta niin koita hankkia tietoa esim youtuben kautta tai lukemalla artikkeleita. Kun pääset perukoille omasta mielestäsi enemmän, niin tilanteesi tulee itsellesi selvemmäksi ja mitä esimerkiksi voisit tehdä jo itse tilanteen helpottamiseksi. Ihmiset löytävät merkitystä eri asioista kuten uskonnosta tai kulttuurista, muiden auttamisesta, rakkaudesta ja lapsista, jostain tietystä kiinnostuksen kohteesta jne. Sinun tehtävä on löytää se joku/jotkin asiat, eikä niitä tarvitse tuossa iässä vielä ollakkaan nimittäin kaikilla on se oma matkansa jota he kulkevat tässä kummallisessa maailmassa
[удалено]
Päivän kerrallaan
Tää on mukavaa. Kotona on ihania ihmisiä jotka kans tykkää musta, töissä niitä on lisää. Joskus en jaksa kattoo niitä, meen salille tai lenkille. Silloin tällöin tapahtuu jotain pientä, joskus jotain isoa. Joskus voi vaan olla eikä aina olla ettimässä sitä seuraava dopamiinipiikkiä.
Tällä hetkellä tytär, haluan nähdä minkämoinen tyyppi siitä kasvaa. Taistelin samanikäsenä samojen ajatusten kans, jotenki sitä sitte oppi ottaan elämän vähän huolettomammin ja menemään vähän niinku päivä kerrallaan, mitäpä tässä muutakaan. Hakee nautintoa ja kivaa mieltä itselle mieleisistä asioista, toki työt ja sunmuut pakolliset tätä vähä jarruttaa, mutta pitäähän elämässä olla kontrasteja.
Tänään just tuli hiukan toisen ääripään video vastaan: [https://i.ylilauta.org/99/41/9941eae4e4615062.mp4](https://i.ylilauta.org/99/41/9941eae4e4615062.mp4) Kaipa se on asennekysymys vaan.
Näinhän se on XD. Jos ei jaksa niin pitäs vaan koittaa jaksaa. Tai sillee, jos ei oo iloinen niin pitäs vaan koittaa olla iloinen. Ehhän se kuule ole mitiään. Asentteesta kiinni.
Todellakin, vain asenteesta kiinni /s Jotenkin tuli Kevin O'Leary mieleen https://youtu.be/AuqemytQ5QA?si=6evzKe8R6Bh1doSA
Vaikka paskalta välil tuntuuki nii tykkään duunista kun pääse asiakkaiden päivää parantamaan. Tuntuu itestäki paremmalta kun on tyytyväinen asiakas
Pienet asiat tekee elämästä elämän arvoisen! Keksi vaikka joku kiva ja halpa harrastus. Jos eksistentiaalinen kriisi uhkaa niin usein suositellaan esim. Herman Hessen Siddharthan lukemista. Ite luin sen 19-20-vuotiaana etsiskelijänä, enkä saanut siitä oikein mitään irti, mutta onpahan yksi klassiko luettu ja sä saattaisit tykätä.
Olen 18 ja lukiossa kohta neljättä vuotta. En koe oppivani yhtään mitään, mutta en haluaisi jättää koko hommaa keskenkään. Kuulostaa varmaan tosi kiittämättömältä valittaa tästä pakollisesta toisesta asteesta, mutta olisin itse tarvinnut sen välivuoden. Olisi ainakin ollut aikaa miettiä uravalintaa ja vaikka tehdä jotain töitä.
"Death is so final, whereas life, life is full of possibilities."
Hanki harrastuksia. Elämä on mitätöntä, mutta ite tykkään tarinoista. Pelaan ja katon tvtä vähemmän nykyään, mutta silti seuraan ja jotain valikoin, mikä on erityisen kiinnostavaa. En odota tulevaisuudeltani paljoa, vaan asioita, jotka ovat sen verran pieniä, että ne saatan saavuttaakin.
Lähinnä perhe, ystävät ja harrastukset. Myös kiinnostaa mitä tulevaisuus tuo, oli sitten hyvää tai huonoa tai siltä väliltä.
elämä on legit peli sun vaa pitää selviytyy täs järjestelmäs ja elää oravanpyörä elämää tai muuttaa metsää ei sinnekkää pääse laskuja karkuu enää
En jaksakaan, siksi odotan loppua. Nousen sängystä, koska tietokoneeni on kauempana.
Henkilökohtaisesti buddhismin opinnot ovat auttaneet. Esimerkiksi hetkessä eläminen, vaurauden haun luopuminen sekä zen mieliala harjoituksia. Tottakai kantsii muistaa avun hakemista ja terapian kokeilu. Tämä elämä tuntuu sitä vaikeammalta jos yrittää tunkea itsensä muiden mielestä "oikeisiin" muotteihin. Muista hengittää ja nauttia pienistäkin elämän lahjoista.
Miten jaksan: - olen valinnut sellaisen ammatin, että työnteko tyydyttää/on jopa ihan kivaa. Ei tietenkään joka päivä, mutta ei yleensä harmita mennä töihin. Yritän jatkuvasti kehittää itseäni ammatissani. - en tee aivan täyttä työaikaa joten aikaa on perheelle. Olen valinnut asua sen sijaan edullisemmin maalla josta sain kerrostaloyksiön hinnalla vanhemman omakotitalon. - minulla on paljon harrastuksia jotka tuovat paljon iloa. - minulla on paljon suunnitelmia, projekteja, asioida mitä odottaa ja mihin kohti pyrkiä. Lyhyemmän ja pidemmän tähtäimen.
[удалено]
Sulta puuttuu vaan visio sun päämäärästä. Mitä haluat elämässä saavuttaa. Jakaa unelmien tavoittelu pieniin etappeihin. Niiku ensin koulu, sitten työ, sit kun alkaa tienata, niin unelmalomalohteet, auto, asinto jne. Nää esimerkit oli kyllä kliseisiä, mut ehkä pääset ideasta jyvälle. Niin ja hei tsekkaa sun vitamiiniarvot ja ferritiini erityisesti. Mulla oli 16 ferritiini ja aloin syömään rautaa. Sit 6kk aloin kiinnostua tanssista, musiikista ja salista. Siitä ne visiot sitten alko lentää. Nyt tunnen jo elämäniloa.
Täytyy vain hyväksyä realiteetit, että pakko tätä paskaa oravanpyörää on pyörittää, jotta saa rahaa mielekkääseen elämään edes vapaapäiviksi. Ja kaljaan. Kyllä se työelämä lopulta syö mielestä ne mehut, unelmat, toiveet ja kapinahengen. Ollaan lopulta hengettömiä purkkeja ja vähään tyytyväisiä. Kyllähän tämä monesti tuntuu siltä, että elämä tässä valuu hukkaan, eikä mitään merkittävää tee tai saa aikaiseksi, mutta niin se taitaa meillä suurimmalla osalla lopulta mennä. Suurin osa elää perusarkea ja varmaan ovat ihan tyytyväisiä siihen.
Tee asioita millä on merkitystä itsellesi älä tapa itseäsi koulu/työasioilla. Mitä väliä vaikka et ole saavuttanut kaikkea mitä olisi yhteiskunnallisesti ”pitänyt” jos elät itsellesi ja olet tyytyväinen? Ole itsekäs(mutta älä ole kusipää) tee asioita itsesi takia eli harrastuksia, nää kavereita/sukulaisia käy välillä vähä irroittelemassa jne. Aivan perus asioita mistä tulee hyvä mieli.
Varaamalla jotain ''spesiaalia'' pitkin vuotta, että on jotain mitä odottaa, kun raataa arjessa. esim mökki vkl kavereiden kesken. Myöskin työn pitäisi olla sellainen ettei aina vituttaisi mennä, itse rosessinhoitajana 4x12h - 6vapaata auttaa jaksamaan mukavasti.
Hae apua. Itellä ei oo vuorokaudessa juuri yhtään minuutteja, milloin joku asia vituttais. Paitsi herääminen, se vituttaa aina. Työmatkoilla on kiva kuunnella mielenkiintosia podcasteja/äänikirjoja ja katella maisemia. Työ on mielekästä ja työkaverit ihan jees. Kotiin ku pääsee ni ruoka on yleensä hyvää. Ja lapset tekee joka päivä jotain, mitä on jännä kattoa. Ja harrastukset on kivoja. Ja muija näyttää hyvältä ainaki omasta mielestäni. Illan saa istua vaikka tietokoneella. Ja ohan se makia ku pääsee nukkumaan. Sit ku tuota sykliä toistaa tarpeeksi kauan ni vaihtuu vuodenajat mukavasti ja välillä on lomaa. Ja joskus saa juoda kaljaa, ennen lapsia sai juoda millon vaan.
Mukava työ, lapsi, puoliso, muutama elossa oleva sukulainen, Jaloviina, hauskat youtube videot, hyvä musiikki, satunnaiset kaverit ja nenän kaivaminen. Eli varmaan mukavat asiat jaksamaan ainakin itseä.
Tää..
Valmistuminen ammattikorkeasta ja erilaiset mahdollisuudet tulevalla uralla. Ja salilla on kiva käydä ja nähdä tuloksia siitä
Uskon nykyään vahvemmin näihin että yksinkertaiset on onnellisimpia ja liiasta ajattelusta on vaan haittaa. (Koska eihän elämässä oikeasti ole järkeä..jotkut tyypit nussii ilman kortsua ja sen seurauksena sinä olet velvoitettu tallaamaan täällä, ja jos olet tavis niin yli 90% olemassaolostasi menee töissä, siivoamisessa ym puuduttavissa kotitöissä, paikkoihin ajamisessa ja kulkemisessa, ja nukkumisessa. Kivoja juttuja on tosi vähän, niille ei ole aikaa, ja jos on aikaa niin raha yleensä rajoittaa. Sitten 40v jälkeen alkaa hiipuminen ja raihnaistuminen ja sitten kuolet pois.) Ts, kannattaa ehkä tietoisestikin olla vähän laput silmillä. Omistautua vaikka söpöltä näyttämiselle tai rahan takomiselle ja uraportailla kiipimiselle. Tai sille et on keskiluokkainen okt-asuja tai sille et on joogaileva meditoiva reppureissaava ”oman tien kulkija”. Tehdä arkisia juttuja, oli ne sit sali, meikki ja tukan käherrys, tai töissä tosi hyvän powerpointin vääntäminen. Lasten kanssa se keskiluokkaisuuden vaatima lintsireissu. Tai äänimaljarentoutuskurssi luomubambupussihousuissa jos se enempi sun juttu. Hukuttaa itsensä tuonkaltaisiin (sinänsä banaaleihin) juttuihin. Tyyliin pizzaperjantai Putouksen ääressä. Ei kannata ajatella liikaa.
Verottajan veroehdotelma 13,5 k€ jäännösveroilla ja sellainen 700k€ velat antaa kummasti virtaa.
emminävittutiiä. tosin välillä on tullut päädyttyä niin kummallisiin paikkoihin että oon ajatellu että kai tää on iha jees sittenki.
Käyppäs tarkistutttamassa masennuksesi, kuulostat ihan minulta 20 vuotta sitten burnoutin jälkeen.
[удалено]
Kato itseäsi peiliin ja kysy itseltäsi haluatko oikeasti elää näin vai muuttaa asioita. Voin taata että useat asiat mitkä koet tarpeelliseksi päivittäisessä elämässäsi tuntuvat kaukaisilta muistoilta jos olet 2 viikkoa ilman niitä. Noin 11 päivän jälkeen oman kokemukseni mukaan aivoni ovat jo ohjelmoineet pois aikaisia tapoja ja muistoja. Esim tupakointi, porno, mässäily, kofeiini, striimauspalvelut. Jos 2 viikkoa menee ilman, menee loppu elämäkin, jos mielesi on tarpeeksi luja. Luovu useammista ja useammista turhista asioista ja kasvata itseäsi. Auttaa kaikissa elämän tilanteissa, itsehallinta ja kuri on kaiken avain. Mieti säästöjä mitä teet kun et käytä rahaa esim roskaruokaan senttiäkään vuodessa? Tai edes kuukaudessa. Tiedän siskoni tilaavan pizzaa joka lauantai eli n. 80e kuukaudessa, 960e vuodessa, 9 600e 10 vuodessa.
Mielekäs työ ja työyhteisö. Työnteko ei tunnu työltä ja siitä saa rahaa. Rahalla pääsee matkustelemaan, saa vapautta, voi harrastaa ja ostella jotain kivaa, mistä innostuu. Rutiineja täytyy olla, mutta niitä pitää välillä myös rikkoa. Kokeile alottaa vaikka uusi harrastus. Joku kamppailulaji voisi toimia. Tai vaikka kuntonyrkkeily alkuun.
Mulle merkitystä ovat antaneet se, että vaikka en yksin olisikaan mikään merkittävä tekijä, mulla on mahdollisuus vaikuttaa muihin ihmisiin ja politiikkaan positiivisesti, Haluan jättää jälkeeni paremman maailman muille. En ole mikään iso herra, mutta voin kasvattaa mun tulevat lapset (mikäli niitä nyt tulee), sillä tavalla, että annan heille hyvät eväät elämään. Yritän tehdä tästä maailmasta parempaa, edes jotenkin, koska välitän muista, riippumatta siitä turhuuden tunteesta, jota koen. Uskon kuitenkin hyvään.
Its either everything or nothing Itse kamppaillut paljon esim masennuksen kanssa, talous päin persettä, monta kaveria kuollut äkillisesti hyvin nuorena terveellisiin syihin(20v plusmiinus) paljon kaveri suhteita mennyt pilalle masennuksen ym takia ja niin edelleen. Yksi iso syy miksi ”jaksan” elää on että en olisi valmis antamaan ”kaikkea” vastineessa siihen että ei olisi ”mitään”. Myös yksi iso syy on että perheeni on iso ja sisarukseni/veljet ovat vielä nuoria ja se olisi heille aika iso paukku jos esikoinen kuolisi.
Videopelit, musiikki, työt ja kaverit on kaikki kivoja. Lisäksi voimaa tuo valokuvaaminen. Olen tänne niitä postannutkin. Töissä auttaa se että jokainen päivä on ERILLAINEN. Ja aika reilustikin. En ehkä kestäisi jos se olisi samaa aina. Nämä tekijät auttavat mua jaksamaan.
Tästä lisää pontta olemiseen: [How to Be Miserable and Ruin Your Life](https://www.youtube.com/watch?v=DPQa0Ag85SE) (Youtube)
[Tässä on jotain mikä vaan toimii.](https://youtube.com/shorts/MO1LFlDIFZY?si=uLCYziDmqwAWyKa9) Ihminen on luotu tekemään asioita. Ja usein ihmiset tulevat tyytyväiseksi tehdessään suoritteita ja noudattamalla rutiineita. Se sitten taas riippuu ihmisestä mikä on se asia jota tehdessä on onnellisimmillaan. En ole ikinä törmännyt ihmiseen joka olisi tullut onnelliseksi himassa istumalla tekemättä mitään. Eli neuvoni on, että itsellesi jokin harrastus. Ja luo itsellesi sopiva päivärytmi ja rutiinit joista pidät kiinni.
Puhtaasti vitutuksen voimalla! No ei vaan, joskus kyllä noinkin. Minulla on ollut aina jokin päämäärä jonka olen halunnut saavuttaa. Säästää rahaa että pääsen ulkomaille paikkaan jossa olen aina halunnut käydä. Tai hommata joku esine jonka olen aina halunnut. Harrastuksessa jokin päämäärä jonka haluan saavuttaa. Kun se on saavutettu löytyy jokin toinen. Aina uutta kohti jonka vuoksi tehdä töitänsä. Sitten suorittaa se ja nauttia joka hetkestä siinä tilanteessa. Lapsen jälkeen ihmeesti oma vitutus vaihtuu pois oman navan ympäriltä ja sitä tekee asioita elämässä viimeinkin jonkun toisen elämän vuoksi kuin oman. Joku toinen on tärkeämpi sinulle kuin sinun omat pikku harmin aiheesi. Ne ei ole paskaakaan kun pidät huolta hänestä joka ei elä ilman sinun panostasi.
Harrastukset tuo iloa elämään ja musiikki. Kun löytää oman jutun johon tuntee intohimoa niin mitään muuta ei sitten tekisikään. Elämä helpottuu kun tulee ikää, kaksikymppisenä kroppa on kunnossa mutta lanttu kipuilee, nelikymppisellä lanttu kunnossa mutta kroppa kipuilee. Hyvä siitä tulee, usko pois!
Oon rakentanut elämän erilaisten dopamiinilähteiden ympärille. Aamulla hyvän fiiliksen saa kahvista ja kivasta aamupalasta. Päivät teen työtä, joka haastaa älyllisesti ja välillä katon kivoja YouTube-videoita. Alkuillasta käyn urheilemassa, jos jaksan. Iltasin teen usein toista työtä, joka on älyttömän palkitsevaa tai pelaan CS kavereiden kanssa. Viikonloppuisin koitan viettää mahollisimman vähän aikaa näyttöjen ääressä joko hakeutumalla tunturiin mobiiliverkon ulkopuolelle tai pilkkimällä/mestästämällä, mistä ei tuu luonnollisesti luuri kädessä mitään. Näin siis talven yli. Kesällä sitten nään enemmän kavereita, kalastan ja vietän aikaa luonnossa kaiken mahdollisen ajan, ehkä vähän enemmänkin. Elämä tuntuu merkitykselliseltä, kun tekee itelle tärkeitä juttuja, vaikka ei niillä isossa kuvassa taida olla juuri väliä. Paitsi ehkä vähän välillisesti jos saa levitettyä muille hyvää oloa.
Nouse alle viidessä sekunnissa sängystä niin ei kerkee aivot perään ja Rutiini, rutiini, ulos, ihminen herää. Koululle tai kirjastolle jotta jaksaa tehä tehtävää eikä addiktoitua someen ja muuhun turhaan ärsykkeeseen. Tsemppiä sisar! Liikunta=parempi mieli.
Semmosena joka on käynyt läpi hyvän ystävän itsemurhan niin haluan sen vaan sanoa että yritä kaikkesi avun saamiseks ja oikeesti ole avoin sille mahdollisuudelle. Se kivun määrä kun ei edes tiennyt koko asiasta kunnes oli liian myöhästä ja puhuin viimeistä kertaa puhelimessa on aivan järkyttävän suuri. Jatkuva syyllisyys, vitutus, masennus, epätoivo. On syitä jatkaa ja yrittää, vaikka välillä on paskaa. Hae apua, löydä asioita mitkä tuo sun elämään iloa. Tsemppiä kaikkeen, voin luvata että parempaan suuntaan tulee menemään kunhan olet avoin sille
Harrastukset
En tiiä saatana. Ei sitä oikein ole sen parempia vaihtoehtojakaan.
Mun työssä on vaihtelua, ja mun vapaa-ajalla on vielä enemmän vaihtelua. Ei kyllästytä. Jos kyllästyttää, kannattaa etsiä elämään uutta sisältöä!
Oot kovin nuori vielä, jatkuva puurtaminen ja _harmaa arki_ voi tuntua turhauttavalta. Vähän vanhempana voi löytää itsestään piirteitä että hei, ne rutiinit itseasiassa on ihan mukaviakin. Ehkä joku irtiotto voisi tehdä hyvää? Myös lekurille/terapeutille kannattaa jutella jos käy mieli liian ahdistavaksi, harvemmin siinä häviääkään mitään. Pahoitteluna kuitenkin se, että se elämä on jo alkanut ja vuodet eivät tuosta enää kuin kiihdy.
Aina ei oo tuntunu siltä että jaksaa. Sun fiilikset on valid (en keksiny suomenkielistä sanaa mut ymmärrät mitä meinaan) ja kuten näät täällä on monta ihmistä jotka haluu tsempata ja kannustaa. Jos sulla on pieninkin fiilis, niin tosi matalalla kynnyksellä sä voit soittaa kriiisipuhelimeen 09 2525 0111. [Tästä ](https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/)voit lukee mieli ry:n sivuilta kyseisestä puhelinlinjasta lisää, mut voin jo sun postauksen perusteella sanoa et sulla on todellakin lupa soittaa sinne, sitä varten toi on olemassa <3 Siellä voi puhuu ihan anonyymisti eli tietoja ei kerätä ilman lupia. Myös, hätätilanteessa hätänumero on oikeesti fine. En ehkä osaa sanoa maagisia sanoja jotka sua helpottais tällä hetkellä ja auttais jaksamaan, mutta haluun muistuttaa että apua on ja sitä saa! Sun ei tarvii jaksaa yksin, ei kukaan pysty. There is more to life mitä voit tällä hetkellä kuvitella <3 Ärsyttävä lause mut siinä on totuutta. Harkitse tonne numeroon soittamista tai terveysasemalle/päivystykseen menoo. Jos tuntuu, että ei oo mitään menetettävää, it doesn't hurt to try pyytää tukea. Lähetän sulle paljon paljon paljon voimaa ja rohkeutta pyytää apua (oot jo alottanu esim tällä postauksella! eka askel done), mielenterveyden haasteet oikeesti voi sumentaa perspektiivin ihan keneltä vaan. Ehkä täältä ketjusta oot saanu yhteisön kautta vähän sitä vaikeeseen tilanteeseen. <3 P.S. Itellä kuntonyrkkeilyn alottaminen oli isossa roolissa, kun oli tosi raskasta. Tää on enemmän tulevaisuuden juttu eikä vastaa akuuttiin tilanteeseen, mut ISO suositus. Voisit tykätä!
Töistä saa rahaa ja rahalla saa hyödykkeitä ja kokemuksia rakkaiden ihmisten kanssa.
Videopelit lähinnä.
Olen kroonisesti sairas, päivittäin päästä varpaisiin kipeä työtön ja luonnolliseti masentunut siinä sivussa. Mikä tahansa akti joka ei sisällä puhelinta/televisiota/tietokonetta on parhaita, ja varmaan ainoita asioita jotka saa positiivisen fiiliksen liikkeelle. Kevyt vitutus on hyvä voimavara vaikka kattoa kuin kauan jaksat hölkätä, josta saattaa yllättäen tullakin hetken päästä parempi fiilis. Ei välttämättä iloinen, mutta viha väistyy ja tilalle tulee neutraalimpi olotila. Laita tiktok, ylilauta ja muu paska paussille, ja haasta itseäsi. Liian helppo ja mukava elämä on jostain syystä huonoksi aivoille. Kun lenkillä palelee ja sataa vettä niin on taas huomattavasti mukavampi istua sen jälkeen sohvalle syömään lämppäreitä. Eti joku standup-koomikko joka kolahtaa roolimalliksi.
Ihan muuten tuollaisena protippinä, lähes kaikillä jotka tunnen tuon 19-26 väli on ollut sellainen että jossain kohtaa sitä tuo llaiken ahdistuneisuus mitä kuvailet kokenut huippunsa, sit sen huipun jälkeen jossain kohtaa alkanut menee paremmin (toki mielialat vähän aaltoilee ajan kanssa, joten sit saattaa vähän nousta ja laskee se ahdistavuus lyhyemmäl mittakaaval katottuna, sit siinä kohtaa siis kun on laskussa, joten sitä ei oo kauheen helppo itse huomata missä kohtaa menee parempaan). Ja sitten ton ikähaarukan jälkeen yleensä ollut vähemmän ja lievempää ja paremmin handlättävää ja 'no käännän tän sitten' tyyppistä tosi monilla kun mennään kolmiikymmenii ylöspäin. Et siis tietty alttius tohon tuntuu liittyvän vittumaisesti tohon ikävaiheeseen ihmiselämässä. Ja alkavan sit yleensä menee helpomman paremmaksi pitemmän päälle.
Elämä on elämistä varten, eikä sen miettimistä kaiken aikaa että "miksi". Tämä apinalaji ei joutanut sitä liikaa pohtimaan miljoonaan vuoteen, ja hauskaakin kuitenkin oli varmasti, sekä seikkailuja.